May the Force be with you

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Onko parempi olla optimisti vai pessimisti?

Nyt minä sen bongasin. Asunnon. Netistä. Tuon minä haluan. Haluan ihan varmasti, vaikka en ole vielä nähnyt livenä. Ihan taatusti tahdon; sijainti on täydellinen ja kerros ja koko ja vuokra ja kuvien perusteella myös näkö ja ihan varmasti minä tahdon sen. On vaikea keskittyä mihinkään, en malttaisi. Vasta huomenna pääsee soittamaan välittäjälle ja siihen asti pitää odottaa. Näytössä on taatusti viisikymmentä muuta ihmistä: kaksikymmentä herttaista pariskuntaa ja kymmenen erittäin lupaavaa yksin asuvaa vuokralaista. Ja minä. Ja minä, joka saan taas kerran pettyä, tuntea samanlaista alistunutta surkeutta kuin mitäänsanomattomien treffien jälkeen kun orastava toiveikkuus tumpataan liiskaksi. Snif. Jo etukäteen.

Sitten asiaan: kirjoitin eilen vielä vähän lisää, tällä kertaa Gammaa. Lisäsin siihen takauman, jonka tarve oli ollut tiedossa jo pitkään, mutta muoto ei. Eilen se tuli, hyödynsi jotain jo kauan sitten deletoitua pätkää, joka oli muhinut takaraivossa odottamassa. Luulen, että sain nivottua takauman luontevasti tarinan nykyhetkeen ja uskon, että se selittää ja oikeuttaa aika paljon nykyhetken tapahtumia. Äsken lisäsin takaumaan vielä yhden lauseen ja joku päivä pitää hioa sitä uutta pätkää ihan kunnolla.

Tänään olen kirjoittanut viitisen sivua raakatekstiä ja lukenut hiukan. Kävin nimittäin kirjastossa. Kirjastonkäyttökielto on rikottu, taas kerran. Tervetuloa henkilökohtainen pankkikriisi kirjaston sakkomaksujen muodossa! Ja siis kyllä, olen taas kerran luvannut itselleni yrittää palauttaa kirjat ajoissa, mutta itseni tuntien en luota kovinkaan suuresti siihen, että onnistun. Toivottavasti lainatut kirjat ovat lukemisen ja etenkin sakkomaksujen väärti! Tänään mukaan tarttuivat Levolan Kirjailijan työmaat, Raittilan Kirjailijaelämää ja Duras'n Kirjoitan. Muutama kirja on vielä varauksessa ja näiden kirjastokirjojen lisäksi olen ihan perinteisesti ostanut netin kautta kolme opusta, joiden saapumista odottelen kieli pitkällä. Vielä kun joku möisi minulle aikaa, että ehtisin lukea ne kaikki.

2 kommenttia:

jl kirjoitti...

Pidän peukkua asunnon suhteen :) Tavoitteita pitää olla, älä luovuta ennen kuin olet yrittänyt!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos jl! Peukkuja tarvitaan :)