May the Force be with you

torstai 2. huhtikuuta 2009

Ei mitään

Olen lepuuttanut tänään. Aluksi luulin, että olisi ollut iltamenoja, muttei sitten ollutkaan. Olen käyttänyt iltani lukemalla Hesarin, lukemalla Imagea, lukemalla uutta The Best of Mutts -kirjaani, syömällä jättiläismäisen pihvin ja jättiläismäisen salaattiannoksen (ja maha kiittää...) ja kirjoittamalla kaksi sivua raakatekstiä. Niin ja seurustelin sisaren kanssa hiukan. Ei siis mitään kovin aktiivista puuhaa, mutta aika rentouttavaa, luulen, ehkä. Sellaista rauhassa olemista, mitä olen kaivannutkin. Tosin eihän yksi ilta vielä kesää tee.

Kaipaan kirjoittamista. Kaipaan sitä flown kaltaista tunnetta jonka se saa aikaan. Kaipaan kirjoittavaa päätä. Kaipaan haluamista, kaipaan voimakkaita tunteita. Olen pohtinut näitä asioita kovasti viime aikoina. Miksi tuntuu sellaiselta kuin tuntuu, miksi on väsynyt olo. En tiedä, olenko päässyt mihinkään johtopäätökseen, mutta olen ajatellut ja tiedostan kaikenlaista.

Huomenna on perjantai. Se on hyvä asia.

Ei kommentteja: