Kiirettä pitää, ei ehdi edes blogata. Tai, korjaus: ei ehdi tehdä mitään bloggaamisen arvoista. Sitä normiarkea vain, ei kirjoittamista (joku ilta kirjoitin raakatekstiä vähän, mutta ei sitä lasketa), mutta sen sijaan juoksemista pää kolmantena jalkana ympäri kaupunkia. Joululahjat. Tapaamiset ystävien kanssa. Vähän liikuntaa. Ja huomenna pitää muistaa palauttaa kirjastokirjoja, ehdottomasti. Olen pysynyt niin hyvin ruodussa lainakirjojen kanssa, että nyt sitä ei saa sössiä...
Kummun Manian luin sentään loppuun. Se ei herättänyt ollenkaan yhtä suuria tunteita kuin Karhun kuolema, mutta Karhun kuolema olikin niin hyvä. Toivoin joululahjaksi kirjoja, tietenkin, joten niiden kimppuun varmaan seuraavaksi. Omien lukemattomien pinossa houkuttaa tällä hetkellä eniten Tero Liukkosen Toivomuspuu ja Maarit Verrosen Normaalia elämää, jospa niihinkin pääsisi jossain vaiheessa kiinni. Joululoma (kyllä, minulla on sellainen, mitä luksusta!) menee varmaan lahjakirjojen kanssa, mutta ehkä sitten ensi vuoden alussa pääsee taas tuohon vanhaan lukemattomien pinoon käsiksi. Eniten haluaisin lukea Gail Carrigerin Timelessin, mutta sitä ei ole vielä Akateemisessa, liekö ilmestynytkään vielä, joten joudun odottamaan.
Sade ropisee ikkunalautaan unettavasti. Aamuisin kun herätyskello soi, tajuan ensimmäiseksi, että sataa taas. Tai edelleen, ihan miten sen ottaa. En voi olla miettimättä, että entä jos lämmintä olisi viisi astetta vähemmän ja tuo kaikki sade tulisi lumena... olisi ihanaa. Nyt pitää tyytyä vesisateeseen. Toivottavasti talvi tulee tammikuussa, sillä alan olla ihan lopen kyllästynyt tuohon sateeseen. Pimeä ei haittaa, otan sitä vaikka vähän ylimääräistäkin, jos tuo ikuinen vesisade vain loppuisi...
Joulutunenlmaa ei saa säätilasta, mutta jostain syystä sekä eilen että tänään on tuntunut perjantailta. Ehkä sen voi laskea joulutunnelmaksi? Ajatuksen siitä, että kohta joululoma alkaa. Ja ehkä siellä, missä vietän jouluni, on lunta. Ainahan voi toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti