May the Force be with you

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulujotain

Joulunalustohinassa yltä päältä. Kotihommien ajan kuuntelin Jouluradiota ja pohdiskelin siinä tiskaamisen ja pyykinripustamisen lomassa, että miksi, oi miksi niin moni joululaulu (ainakin ne, joita Jouluradiosta tulee) on jollotusta pahimmasta päästä ja mahdollisimman korkealta vieläpä? Riipii korvia, vaikka tarkoitus oli vain kuunnella rauhallisia joululauluja. Hmm. No, en valita, sillä kyllähän tuo joululaulujen kuunteleminen aiheuttaa joulutunnelmaa, jollotuksia tai ei.

Vielä pitäisi puuhastella yhtä sun toista ja työpäiviäkin on jäljellä kaksi tälle viikolle, vaikka minä elän jo viikon kolmatta torstaita tai perjantaita. No, pari päivää ja sitten joulunviettoon. Ja joululomalla aion ihan oikeasti kirjoittaa, sitä odotan melkein yhtä paljon kuin joulua :).

En toivota vielä hyvää joulua, sillä toivon, että ehdin tehdä sen myöhemmin, mutta toivon kaikille mahdollisimman epästressaavia joulunaluspäiviä ja paljon pieniä salaisuuksia!

1 kommentti:

Dee kirjoitti...

Stressitöntä jouluvalmisteluaikaa sinnekin!

Olen samaa mieltä kanssasi joululauluista, onneksi minulla on vaihtoehtoinen tapa kuunella joulua. Laitan soittimeen ne levyt, joita olen saanut joululahjaksi/hankkinut joulun aikaan. Meidän perheen joululevyiksi lasketaan Alice Cooperin Welcome to my Nightmare ja From the Inside. Eipähän tarvitse kärsiä!