Olen palannut pääsiäislomaltani. Nyt loppukevät näyttää mielessä samalta kuin ulkona: lämmintä, aurinkoista, kovin keväistä. Virkavapaata jäljellä paria päivää vaille kaksi kuukautta. Myönnän, että se tuntuu vähältä, mutta sitten kun taas ajattelee ihan kunnolla, että kaksi kuukautta, kaksi, niin kyllähän siinä sitä aikaa on. Menee vain niin nopeasti. Ja jotenkin tuntuu, että vieläkään en olisi päässyt vauhtiin, mutta se johtuu siitä, että kirjoittaminen on ollut niin paljon kreikkalaisten viilaamista, ja vain vähän uuden luomista. Kokonaan uusien tekstien siis. Edellisellä virkavapaalla oli ensimmäisen kirjoittamisen kierros menossa ja se tuntuu tietenkin eriltä kuin tämä viimeistely. No, maanantaina on taas maanantai ja minä kirjoitukseni äärellä ja se on hyvä. Rutiinia, rauhallisuutta. Reissutkin on nyt reissattu.
Ulkona tosiaan +10. Nauroin ääneen, kun katsoin lämpömittaria. Miten hassua, miten kivaa, miten keväistä! Otan kevättakkini esiin ja lähden kaupungille. Tapaan ystävän, syön iloisen lounaan. Huomenna kaikenlaista aktiviteettia ja maanantaina kirjoittamista sekä museokäynti. Maanantaina kirjastokirjojen palautuspäivä ja kyllä, palautan ne maanantaina, en anna myöhästyä. Saa nähdä otanko lisää luettavaa - luin lomalla pari kirjaa, mutta koska kävin kirjakaupassa, minulla on edelleen seitsemän lukematonta pinossa kirjoituspöydän kulmalla. Niitäkin pitäisi lukea. Monta niistä, ennen kuin virkavapaa loppuu...
Maha murisee, mieli on kevyt. Lokki lentää ikkunan ohi. Olisinko minä onnellinen juuri nyt? Siksi, että kaikki on oikeastaan aika hyvin ja olo rauhallinen? Olisin minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti