Sunnuntai! Omaa aikaa! Valoa! Toiveikkuutta! Laatuaikaa itseni kanssa!
Ei ole tapahtunut mitään erityistä. Olen tiskannut, pessyt pari koneellista pyykkiä, pyyhkinyt pölyt (imuroin eilen), lukenut vähän velvollisuusluettavaa, käynyt kirjoittamassa kahvilassa, kävellyt hiukan jäällä (Helsingin talvissa on ehdottomasti parasta se, että Töölön- ja Tokoinlahden jäällä voi kävellä), nautiskellut auringosta, juonut kaksi kuppia Karibian aurinkoa (kahvilalta loistava valinta päivän teeksi), syönyt bebeleivoksen, laittanut ruokaa (kohta jatkan) ja neulonut pitkästä aikaa.
Kahvilassa vilkaisin Imagea, koska kannessa oli Noomi Rapace. Haastattelussa oli sitaatti, jossa Rapace sanoi, että "on nöyryyttävää yrittää miellyttää kaikkia". Mietin sitä aika pitkään. Mietin raakatekstissä ketä minä yritän miellyttää ja onko niiden ihmisten joukossa joitain, joiden miellyttämisen voisi yrittää lopettaa.
Mietin raakatekstin kautta myös sitä, että pitäisi päästä kirjoittamaan tietoisen itseni läpi. Etsiä sieltä sitä säröä teksteihin, sitä loppuun asti menemistä, "sitä jotain". Jotkut kirjoittajaopettajat sanovat, että pitää löytää kaivo, toiset sanovat, että se on alitajunta, johon pitää päästä käsiksi. En tiedä, mihin suuntaan lähteä, mutta menen silti. Säkällä, käskopelolla ja perstuntumalla. Pitäisi tehdä taas harjoituksia, jotka avaavat tosia sanoja: kirjoittaa asioista, joita häpeän, joita vihaan, jotka synnyttävät kateuden tunteita. Aina välillä tekee hyvää kirjoittaa raakatekstiä niistä asioista, joista ei halua kirjoittaa. Sellaisista asioista, joihin liittyvät tunteet ovat aitoja ja voimakkaita ja joita ehkä vähän häpeääkin. Se puhdistaa jollain tavalla, saa kuonat liikkeelle ja henkisen aineenvaihdunnan toimimaan.
En ole jatkanut vieläkään Sigman viilausta. Velvollisuuslukemiset herättelevät huonoa omaatuntoa: torstaiksi kolme kuivaa asiakirjaa. Yritän opetella vain tärkeimmät kohdat. Torstain jälkeen olen vapaa kolme päivää; perjantaina olen palkattomalla vapaalla ja siihen viikonloppu päälle. Yritän sanoa itselleni, että torstain jälkeen ehdin kirjoittaa taas, vaikka joka päivä kunnes silmissä mustenee. Sitten kysyn itseltäni, olisiko tuo velvollisuuslukeminen jotain sellaista, jonka voisin siivota pois, jättää tekemättä. Ketä yritän sillä miellyttää? En tiedä, mutten osaa jättää keskenkään, kun olen kerran aloittanut. Seuraavaksi teen risottoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti