Laitoin kirjoituspöydälle muutaman neilikan ja yhden ruusun, koska ne jäivät varsinaisesta kimpusta yli. Laitoin kirjoituspöydälle kukkia kuohuviinilasiin vaikka en edes kirjoita. En ole vieläkään kirjoittanut sen jälkeen kun lähetin Volvon ensilukijalle. Muutaman kerran olisi ollut hinku ainakin yhteen lauseeseen, mutta olen sanonut itselleni, että ei. Pidän tauon. En pitkää, mutta totaalisen.
Tänään luin Anna-Kaari Hakkaraisen Purkauksen loppuun. Istuin puistokahvilassa pöydässä, johon aurinko siivilöityi pieninä täplinä lehtipuiden lomasta. Niistä lehtipuista tippui roskia tukkaan ja pieniä vihreitä mittarimatoja joka puolelle minua ja kirjaa. Niin ja se kirja. Purkaus oli hyvä ja hieno. Aikatasojen limittyminen oli sulavaa. Kun saisi tuon aikatasojen limittämistaidon ja Hannele Mikaela Taivassalon risteytettyä. Ja vielä vähän jotain, niin tulisi sellaisia kirjoja, joita voisi lukea syömättä.
On vähän nuhruisa olo. Jääkaappi on täynnä. Tänään siivosin, huomenna laitan ruokaa. Joka päivä hikoan, sillä sisällä on kuuma ja ulkona ei voi olla koko ajan, koska nahka palaa ja kuitenkin pitää tulla vessaan ja kaikkea. Tällaisena päivänä haluaisin asua omakotitalossa, niin että ulkonan ja sisällän erottaisi vain yksi askel, eikä monta ovea ja monta kerrosta.
Ainiin. Olen kirjoituslakossa. Mitäköhän tämä blogin päivittäminen on? Epäkirjoittamista? Liian tiukat säännöt ovat pahasta, tulee närästystä.
2 kommenttia:
Kirjoitustauko tekee varmaan välillä hyvää, ja mikäs sen parempi vaihe kuin silloin kun luonto tarjoaa yhtäkkiä alkanutta hehkuvaa kesää...
Malna, tosiaan, hyvä vaihe, ei näillä lämmöillä olisikaan huvittanut istua kotona kirjoittamassa neljän seinän sisällä! Katsotaan nyt, kun tulee taas viileämpää, että alkaako tehdä mieli taas kirjoituspöydän ääreen :).
Lähetä kommentti