May the Force be with you

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kesää

Loma lomanen. En ole oikein tajunnut sitä vielä. En ole edes valinnut kirjoja, jotka ajattelin lukea ensimmäisenä. Sääkin muistutti enemmän syksyä tänään kuin kesää. Puhalsin silti muutaman saippuakuplan. Ne lähtivät lentoon tuhatta ja sataa tuulen mukaan.

Lomalukemista. Haluaisin jonkun uuden lomalukemiskirjan, mutta siihen asti kunnes ostan sellaisen, taidan lukea noita ostettuja lukemattomia. Niin kuin esimerkiksi Niina Hakalahden Sydänystävän, Anita Brooknerin Päivät Pariisissa ja vaikka Sami Hilvon Rouva S:n, jonka kannessa komeilee alennusmyynnin häpeällisen halpaa hintaa julistava hintalappu: 2,95. Kesän tiiliskiven luin jo: Sarah Watersin Parempaa väkeä oli taattua Watersia - myös siinä, että se ei ollut millään tapaa hilpeä, vaan pikemminkin ahdistava. Taitavasti kirjoitettu, kerta kaikkiaan. Toivoisin löytäväni kesäkirjaksi jostain Veera Salmen Puluboin ja Ponin pöpelikkökirjan. Puluboi on sellaista kirjallisuutta, jota ihmisen pitäisi lukea kesällä, kun on vapaa ja irtonainen olo. Tai talvella, kun ei ole. Puluboi on ihanaa aina.

Ajattelin kirjoittaa lomalla vähän. En paljon. En mitään vakavaa tai asiallista tai tavoitteellista. Pikkuisen raakatekstiä vain. Sen verran, että muistan, että minä olen minä.

Ei kommentteja: