May the Force be with you

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Kurkkupilkkuja ja ikäkriisiä

On lomailtu ja vaputeltu. Joskus viikolla taisin kirjoittaa pari sivua merkityksetöntä raakatekstiä, mutta siihen se on jäänyt. Ei sen puoleen, nyt on kirjoittamisen suhteen taas vähän levänneempi olo. Sellainen olo, että innolla hommiin taas. Tuossa välillä ei kerta kaikkiaan huvittanut. Alkuvuosi on ollut aika rankka: töiden jälkeen aina vain kirjoittamista ja kirjoittamista. Nämä pienet breikit ovat ihan paikallaan, vaikka huono omatunto yrittääkin kiristää otsaa.

Viime yönä näin unta, että eräs kustannustoimittaja haukkui Kreikkalaiset lyttyyn. Sanoi, että harvinaisen mitäänsanomatonta tekstiä.

Tänään olen vaihtanut kukkiin multia ja istuttanut niitä uusiin ruukkuihin. Siitä tulee hyvä mieli. Nyt kukkakaverit voivat pörhistäytyä - on toukokuun valoa ja on uutta multaa.

Minua siunattiin vapun jälkeen jollain lystikkäällä kurkkutulehduksella. Välillä oli jopa sieviä pilkkuja nielu täynnä, välillä se oli muuten vain tosi kipeä. Kävin eilen päivystävässä lääkärissä hankkimassa nieluviljelyn. Eilen olo oli vielä aika kurja, nyt onneksi parempi. Syöminen tosin sattuu yhä, mutta kyllä se siitä. Huomenna olisi töissä koulutus, mutta tehokas lääkäri antoi minulle huomisen saikkua. Parempi kuulemma pysytellä hiljaa tällä kurkulla. En valita. Normaalissakin kuosissa koulutus tarkoittaa sitä, että kurkku on kipeä ja ärtynyt koko loppupäivän. Tämä sairaslomajärjestely tarkoittaa sitä, että kun olen käynyt aamulla kampaajalla, palaan kotiin. Sen sijaan, että menisin töihin, aion imuroida ja kirjoittaa. Vähän on huono omatunto, mutta aion nitistää sen. Parempi tämä kuin kiusata kurkkua entisestään. Miksi ihmeessä sitä aina tuntee huonoa omaatuntoa sellaisesta sairaslomasta, jonka aikana pystyy tekemään muutakin kuin korisemaan sängyn pohjalla?

Tulevalla viikolla ikäkriisini huipentuu siihen, että vihdoin ja viimein täytän vuosia. Tämä ikä on kriisiyttänyt minua tehokkaasti jo puolen vuoden ajan. Pyöreitä vuosia ei tule täyteen, mutta kokemukseni mukaan hajavuodet ovatkin paljon pahempi juttu. Miksikö kriiseilen? No tietenkin siksi, että pää on vielä hyvinkin nuori (sisäpuolelta), mutta kroppa menee menojaan, rapistuu ja vanhenee. Eikä biologinen kellokaan tikitä - uskokaa pois, siitäkin voi kriisiytyä ;). En tiedä - tuntuu, että aika moni juna on jo mennyt, eikä niitä saa ikinä enää kiinni. Aika moni juna, aika moni vuosi, enkä ns. ole saanut elämässäni mitään aikaan, vaan olen jumittunut tietylle tasolle. Ihan perinteinen ikäkriisi siis.

Ei kommentteja: