May the Force be with you

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pakollinen kirjamessuraportti

Blogit ovat pullollaan kirjamessuja näinä päivinä ja koska minäkin hankkiuduin paikalle oikein kahtena päivänä, niin kannan korteni kekoon tai neulaseni muurahaispesään.

Ennen messuja ajattelin ihan vilpittömästi, että minulla ei ole tarvetta ostaa sieltä yhtään kirjaa. Monena vuonna olen jättänyt ostokset kokonaan tekemättä messuilla, joten ei tuo ihan katteeton ajatus ollut. Tai siis... Tein kyllä hyötyostoksenkin: kirjalahja jouluksi kummipojalle, mutta mukaan tarttui muutakin. Niin kuin esimerkiksi Henry David Thoreaun Walden. Elämää metsässä. Muistan kuolanneeni kirjaa kaksi vuotta sitten joulun alla ja nyt sitten sain sen. Uudempi tuttavuus sen sijaan oli Robert Louis Stevensonin Kirjoittamisen taito, joka vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Thoreaun kirja on julkaistu alunperin 1852 ja Stevensonin kirjoitukset on julkaistu alun perin 1880-luvun kieppeillä. Vanhaa kamaa, siis. Vähän uudempaa ostoskantaa edustaa Alan Bennettin Epätavallinen lukija (2007), jota ehdin jo eilen aloittaa ja olen hyvin tyytyväinen tähänastiseen.

Kirjalöydöt olivat tietysti kivoja, ja oli vielä hauskempaa törmätä kavereihin ja tuttuihin messuilla ja hengailla heidän kanssaan, mutta kaikkein kivointa oli tavata tänään livenä ihana Vera Vala. Veran ympärillä oli kuhinaa, mutta onnistuin varastamaan hänet pariksi minuutiksi muilta ja vaihtamaan muutaman sanan. On aina yhtä hassua esittäytyä uudelle ihmiselle että "hei vaan, minä olen Rooibos". Vaikka se on bloginimi, niin harvemmin sitä tulee kuitenkaan blogin ulkopuolella käytettyä itse. Vera oli ihana ja säteilevä ja lämmin - ihan sellainen kuin olin ajatellutkin.

Tänään on ollut ihana, aurinkoinen pakkaspäivä. Toivottavasti sama jatkuu huomenna. Ja ehkä joku päivä ensi viikolla otan kirjoitusvihon mukaan, jaksan töiden jälkeen kahvilaan ja kirjoitan itseni taas kotiin.

4 kommenttia:

Rina kirjoitti...

Olen hieman avoimesti vihreä kun pääsit moikkaamaan Veraa. Olisin itsekin halunnut nähdä hänet livenä, mutta jotenkin tuo hänen läsnäolonsa messuilla meni minulta ohitse vaikka yritinkin tiirailla esiintyjälistaa.
Hurja määrä bloggareita siellä on tänään sitten pyörinytkin :-)
Bennetin kirja kuulostaa kiinnostavalta, kertoisitko lisää kun olet ehtinyt lukaisemaan?

Rooibos kirjoitti...

Rina: Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja bongasin Veran :). Ja Bennetin kirja on kiva, tuntuu ihan täydelliseltä välipalalta tähän väliin, Englannin kuningattarineen kaikkineen.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kiinnostaisipas tuo Kirjoittamisen taito. Mukavaa, että oli hauskaa messuilla. Vera Vala olisi myös hauska nähdä livenä.

Rooibos kirjoitti...

Helmi-Maaria: Joo, tuo Kirjoittamisen taito vaikuttaa hyvältä. En ole vielä aloittanut, mutta kunhan saan luettua, niin infoan kyllä blogissa. Pieni kirja se on, pokkarikokoa pienempi ja abt 100 sivua.