May the Force be with you

perjantai 31. tammikuuta 2014

Ensiajelu

Ei ole pelkkää huolta, huolen lisäksi on lämpimiä ja hyviä ja niitä, jotka saavat hymyilemään ilman sen erityisempää syytä.

Sitäpaitsi on myös Volvon printin läpikäymistä. Tiedoston nimessä lukee Volvo v1.1. Se tarkoittaa käytännössä kolmatta kirjoituskierrosta. Ensimmäiset seitsemän sivua on taklattu, vaikka en ole lukenut kässäriä vielä läpi. Piti kuitenkin siivota ne seitsemän ensimmäistä sivua, koska menin lupaamaan kanssakirjoittajille, että saisivat lukunäytteen. Lähetin sen jo. Nyt jännittää. Kirjoitin perinteisen saatteen kanssakirjoittajille lähteneeseen meiliin. "Tässä tämä nyt on. Ihan on huono. Tiedän, että on hiottavaa. Tyyli varsinkin. Ja sisältö. Kaikki. Ihan keskeneräistä, tietenkin." ja sitten muistin taas, että kaikille se on sama, se kun ensimmäisen kerran lähettää edes pätkän jostain itselleen tärkeästä muiden silmiin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähetin. Ja olen tyytyväinen, että printin läpikäynti on edennyt. Huomenna lisää. Saa nähdä mitä yllätyksiä Volvosta vielä löytyy, sillä kässärissä on kohtia, joita en ole lukenut kirjoittamisen jälkeen, ehkä jopa vuoteen.

Ja nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas, niitä huoliakin, mutta myös niitä hyviä ja kirkkaita asioita, ja Volvoa

Ei kommentteja: