May the Force be with you

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Ihan liekeissä

Jos käyttäisin ylläolevaa ilmausta, käyttäisin sitä nyt. Jos eilistä kirjoittaessani olin pienessä sievässä viinin ja siiderin takia, nyt olen pienessä sievässä ihan muista syistä ja ilman mitään aineita. Ai miten ja miksi? Tapasin Rakennegurun. RG oli lukenut Alfan ja vietimme puolitoista tuntia printtien ylle kumartuneina kun RG kertoi, miten rakenteella pitäisi pelata palapeliä, että se toimisi optimaalisesti. Jestas että oli taas valaisevaa!

RG osaa puhua teksteistäni niin, että ymmärrän, mitä olen tarkoittanut. Minun on tosi vaikeaa puhua omasta tekstistä analyyttisesti: pohtia henkilöhahmojen vastinpareja, miettiä juonen isoja ja pieniä kaaria, niiden suhteita toisiinsa ja niin edelleen. Minulle nekin tekstit, jotka ovat jo kaukana kirjoittamisen keskiöstä, ovat vain puoleksi analyyttisen ajattelun tavoitettavissa. Se toinen puoli on pelkkää tunnetta, intuitiota, vaistonvaraisia ratkaisuja. Sitten kun joku tulee ja osoittaa sormella, että katso, tässä on tämän henkilöhahmon kaari, ja tässä se kaari huojuu, koska tämä kohtaus on väärässä paikassa, niin vau. Siinä huojuu jo Rooiboskin nähdessään tekstinsä oikeasti ulkopuolelta, nähdessään sen osaset ja mistä se koostuu.

Paitsi että RG osaa näyttää minulle rakenteen ongelmat ja osoittaa ne kohtaukset, joita siirtämällä rakenne loogistuu, selkenee, palvelee paremmin tarinaa, hän osaa myös kysyä kysymyksiä, jotka pakottavat minut miettimään tekstiä ihan eri tavalla kuin yksin ollessani. "Mikä on tämän henkilöhahmon suuri kaari? Mikä on hänen elämänsä ´se juttu´? Henkilö X voittaa tässä lopussa, mutta koska Y on päähenkilö, täytyy hänen...??" - Voittaa lopussa vielä enemmän, minä täydennän ja sitten me alamme spekuloida miten päähenkilö voi voittaa. RG heittelee mahdottomia ideoita, mahdollisia ideoita ja kertoo, miten homma menisi, jos tarina rakentuisi teknisesti täysin mallien mukaan. Minä nyökyttelen, kurtistan kulmiani, mietin Alfan loppua - jotain sille pitää tehdä, mutta mitä? Tuo, tämä, kenties tuollainen setti? "Ei liian pitkää, yksi kohtaus tämän kohdan jälkeen ja se on siinä", RG sanoo ja minä näen, mitä hän tarkoittaa.

Alfa on erilainen kuin muut kreikkalaiset. Siinä on enemmän äksöniä kuin muissa ja vain Delta on samaa tyyppiä kuin Alfa. Äksönin kanssa minä en ole kauhean hyvä luonnostaan, vesitän sen jaarituksilla, en osaa ajatella draaman kaarta. On hyvä, että on olemassa RG, joka kertoo minulle, miten homman saa toimimaan.

Ennen kuin lähdimme kahvilasta omiin suuntiimme, RG pyysi loppujakin kreikkalaisia luettavakseen. Lupasin printata ja lähettää ne hänelle, vaikka tunnenkin jääväni sen jälkeen vielä suurempaan kiitollisuudenvelkaan. Toivottavasti RG saa oman projetinsa pian siihen vaiheeseen, että saan sen luettavakseni ja voin yrittää tehdä vuorostani osani. Jos luet tämän, RG, niin vielä: kiitos.

Nyt siis Alfan kimppuun. Olen yhtä mieltä RG:n kanssa siitä, että delete-nappulalle tuli töitä. Lukaisin Alfaa hiukan ennen kuin tapasin RG:n ja järkytyin, kuinka hyppelehtivää, kuinka epätasaista, kuinka löysää teksti oli. Lisäksi tajusin selvästi, että eräs tarinan piirre on todellakin se darling, joka pitää tappaa - ihan turha tehokeino, joka oli mukana tekstissä siksi, että tykkäsin siitä. Pois vaan, pois kaikki, mikä ei kuljeta tarinaa. Ja nyt hommiin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

se on hieno tunne kun toinen auttaa näkemään, mikä on turhaa ja tarpeetonta. toisinaan jopa häiritsee omaa lukemisnautintoa kun huomaa miettivänsä: aha näin tämä on rakennettu, onpa ovelasti rakennettu.

(itseasiassa esquivelin "pöytään ja vuoteeseen" teoksessa on taitava rakenne)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, siitä saa aina kummaa boostausta, kun saa selvyyttä karttaan, että mihin päin tästä voi ja ehkä kannattaa lähteä. Vaikka pienen lepuuttamisen jälkeen näenkin tätä nykyä omista teksteistäni aika paljon (korjattavaa siis, yleensä juuri deletoitavaa), toisen näkemys on aina erilainen. Ja kun RG osaa katsoa niitä kaaria ja linjoja ja osaa irrottaa yksittäisten henkilöiden tarinat omikseen ja huomata niissä ongelmia - asia, joka on minulle vaikea, niin RG:n kanssa on aina tosi valaisevaa keskustella.

Hirlii, olet ihan oikeassa siinä, että oma lukeminen häiriintyy joskus siitä, että alkaa analysoida teoksen rakennetta. Joskus se on tietyllä tapaa nautinnollista, aivan kuin löytäisi kirjasta salatun koodin, mutta joskus se häiritsee todella. Joidenkin mielettömän hyvien kirjojen kanssa käy niin, että kirjan lukee ihan liekeissä ;) ja vasta jälkeenpäin rakenteet ja kerronnan kuviot tajuaa.

Tuosta tulikin mieleeni KOM-teatterin "Kohti". Kävin katsomassa sen tuossa keväällä. Esityksen aikana en päässyt lainkaan uppoamaan tarinaan, kun bongailin ajan ja paikan vaihtoja ja sitä, kuinka ne oli tehty. Koko ajan pieni monologi päässä: "jaa, tuolla valon vaihdoksella palattiinkin sitten lapsuuteen - joo ja nyt tuo asennon muutos vei taas eri paikkaan, onpa hienosti ja pienesti toteutettu!". Se hiukan häiritsi teatterikokemusta.

Rooibos

Anonyymi kirjoitti...

ja kumma miten sitä on niiiiin sokea oman kirjoittamansa kanssa
;-)

siksi tarvitaan muita, toisia silmiä ja näkemyksiä.

vuosiavuosia sitten nuorena taideopiskelijana tuli käytyä parin opiskelukaverin kanssa ahkerasti taidenäyttelyissä ja just sillä miten-toi-on-tehty asenteella. meni moneksi vuodeksi kuvien vastaanottamisen ilo, siis se puhdas ilo.

mutta se on palannut ja turha analysointi lakannut kaikumasta kallossa. kirjoittaessakin hyvä muistaa. ilo välittyy.

- hirlii

Anonyymi kirjoitti...

Hirlii, toi on ihan totta, että ilo välittyy tekstistäkin. Vasta viimeisen vuoden aikana olen oppinut luottamaan siihen, että kun kirjoittamani teksti saa minussa tietynlaisen tunteen aikaiseksi, se tarkoittaa, että teksti yleensä toimii silloin. Joskus on tietysti vaikea saada selvää, johtuuko omat positiiviset tunteet vain siitä, että teksti on omaa tuotosta, mutta kun ottaa hiukan etäisyyttä, niin jo paljastuu, onko teksti ihan soopaa vai ei.

Minä pelkäsin aikoinani, että opiskelu olisi pilannut lukemisen nautinnon, mutta ei, kyllä hyvät kirjat vievät vieläkin mukanaan, vaikka niitä joutui analysoimaan opiskelujenkin puolesta hiukan. Nykyään niitä on vain harvemmassa, niitä kirjoja, jotka sieppaaavat mukaansa ja lennättävät ihan minne vaan. Johtunee ihan vaan iän tuomasta kriittisen ajattelun lisääntymisestä ;)

Rooibos