May the Force be with you

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Ostoksilla

Ostettu kaksi litraa uusia kotimaisia perunoita torilta. Sipulinippu tuli kaupan päälle. Sen jälkeen ruokakaupasta selvisikin yhdeksän euron laskulla ja lauantain tuhluukset olisivat jääneet vähiin, ellen olisi kivunnut kirjaosastolle... Ostin Sari Vuoriston novellikokoelman Säätiedotus merenkulkijoille, jota olen hiplannut kovakantisena monesti. Nyt se oli pokkarina ja pääsi mukaani. Lisäksi käteen tarttui Infamyn Vesi oli mustaa. Näytti kivalta, oli halpa ja tarina perustuu suomalaiseen mytologiaan. Viimeinen ostos oli se ihanin ja älyttömin. Jane Austen Collection -dvd. Sisältää sen ainoan oikean Mr. Darcyn eli BBC:n Ylpeys ja Ennakkoluulo -sarjan. Lisäksi mukana on Järki ja tunteet, Mansfield Park ja Emma. Ai miksikö älytön hankinta? Siksi, etten omista dvd-soitinta :). Tärkeintä kuitenkin on, että nyt on Ylpeys ja Ennakkoluulo ihan käden ulottuvilla, eikä tarvitse pelätä, että en näe sitä enää ikinä :).

Taidan laittaa tiskiveden valumaan, ripustaa pyykit ja keittää uusia perunoita. Tiskin ja syönnin jälkeen ostan itselleni mielenrauhaa ja toivottavasti hyvää mieltä jatkamalla Alfan työstämistä. Ksiikin on vielä kirjoittamatta puhtaaksi, tai siis uudelleenkirjoittamatta. Se muuttuu varmaan aika paljon uudelleenkirjoittamisen yhteydessä. Täytyy katsoa - jotain perusteita pitää saada tekstin tapahtumille, tuollaisenaan ne eivät riitä.

Nukuin viime yönä 11 tuntia ja olisin ihan valmis nukkumaan päiväunet vielä, mutta ehkä jätän ne väliin ja teen sen sijaan kaikkea hyödykästä (nuo yllä luetellut). Nukutaan sitten yöllä taas.

2 kommenttia:

varahvontta kirjoitti...

Hei mahtavaa, mä hankin kauppatorilta täsmälleen samat artikkelit. Paitsi en saanut sipulinippua kaupan päälle. Pitäis vissiin kilpailuttaa ne myyjät paremmin.

Rooibos kirjoitti...

Minä kävinkin Hakiksen torilla. Ei sielläkään ollut kuin yhdellä myyjällä tuo "sipulinippu kaupan päälle" -setti. Ehkä niillä oli ylituotantoa sipulista.