Lepoa ja lobotomiaa, kiitos

Tuntuu kuin koko ilta olisi ollut eestaassäntäilyä, vaikka ei se ole ollut. On ollut säntäilyä, mutta säntäilyjen, pikatiskausten ja paikasta a paikkaan b juoksemisten välissä rauhallisia sessioita siiderituopin äärellä. Juttelua miehistä, naisista, kirjoittamisesta ja lomasta. Niin, lomasta. Se alkaa huomenna. Tarkoittaa sitä, että blogi hiljenee. Ehkä postaan jossain välissä lomaa, ehkä en. En tiedä. Yritän mahduttaa kolmeen lomaviikkooni yhden viikon verran X-asennossa makaamista siinä tilassa, että lobotomian kokeneet olisivat eloisia minuun verrattuna. Aion levätä. Toivottavasti se onnistuu.

Tänä aamuna heräsin kello kuusi aivan mielettömän kovaan sateeseen. Kömmin sängystä ylös tarkastaakseni, johtuuko meteli tosiaan sateesta. Johtui. Ikkunaan painetun nenäni edestä syöksyi kaikki taivaan vesi alas kadulle. Menin sänkyyn, ukkonen elämöi. En nukkunut enää kunnolla, horrostin siihen asti, että piti nousta. Ja nyt kello on vaille 12 ja minun pitäisi todellakin olla nukkumassa eikä roikkua koneella. No, ainakin kesäloma alkaa sopivan tuoreella univelalla, jota on hyvä alkaa paikata heti huomenillalla.

Nyt luovutan; en ole pakannut lomalaukkua loppuun - pitää tehdä vielä jotain sen eteen tänä yönä. Sitten menen nukkumaan. Oma sänky ja uppoaminen uneen. Kyllä se siitä, kyllä se siitä. Ja kun seuraavan kerran kirjoitan teille, olen jo levänneempi.