May the Force be with you

torstai 1. lokakuuta 2009

Aurinkoa risukasaan, vähän

Odotan ruoan valmistumista kieli pitkällä. Pää on hiukan kipeä, niska vähän enemmän. Taudilla on pitkät sormet, mutta kyllä se tästä. Töissä oli ihan siedettävää olon puolesta. Ehkä olin vähän väsynyt ja kalpea tänään, etenkin iltapäivällä, mutta kyllä se siitä, kun saa taas ruokaa.

Aamulla oli kyllä kamala herätä. Olen onnistunut sairastamaan unirytmini sekaisin, eikä eilisiltaista nukahtamista auttanut yhtään, että nukuin liian myöhäiset yöunet. Lisäksi luin sängyssä erästä novelliantologiaa på engelska.

Erään antologian novellin tunnelmassa ja kuvastossa oli jotain, joka toi mieleen oman Ksiini. Ksiin, jonka kanssa olen pähkäillyt jo vuoden, että mitä ihmettä sille pitää tehdä, että se tuosta tokenee, ettei ole tasapaksu ja lattea, pelkkä kuva. Ja sitten se tulla pulpahti päähäni. Parannus Ksiihin. Ensin oli kaksi vaihtoehtoa, mutta hylkäsin sen ensimmäisen ja niin kovin ilmeisen ja kallistuin toisen vaihtoehdon puoleen. Siinä vaiheessa olikin sitten jo pakko sytyttää valo ja kirjoittaa uudistukset muistiin. Kirjoitin ja sitten sammutin valon vain sytyttääkseni sen uudestaan ja kirjoittaakseni vähän lisää. Uudestaan: valot pois, hyvä nukkuma-asento. Ksii kuitenkin kirjoitti itseään päässäni ja ei muuta kuin valot päälle ja kynä käteen. Leikin tätä valot pois - valot päälle -leikkiä varmaan kolme kertaa ennen kuin sain kaikki tulollaan olevat sanat paperille ja pystyin keskittymään nukahtamiseen, joka kyllä kesti Ksiin aiheuttaman adrenaliiniryöpyn jälkeen jonkin aikaa.

Tänään töissä yritin aina välillä muistuttaa itseäni siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä. Muistuttaa itseäni, että muutama tunti enää ja kotona odottaa Ksii, johon pääsen kirjoittamaan yöllä raakatekstiksi luonnostelemani asiat. Väsytti aika paljon, työasioiden turhauttavuus masensi jonkun verran, mutta kun lähdin töistä pois, en voinut olla hymyilemättä ihan vähän sisäänpäin sille ajatukselle, että olin menossa kotiin kirjoittamaan.

2 kommenttia:

Satakieli kirjoitti...

On upea tunne, kun ideat alkavat yhtäkkiä pulputa ilman että niitä tarvitsee siihen erikseen pakottaa. Ajatuksesi ovat epäilemättä kypsyneet jossakin alitajunnassasi kaikesta stressistä huolimatta. Onneksi olkoon! Tuntui varmasti hyvältä.

Rooibos kirjoitti...

Kiitos Satakieli :). Kieltämättä oli ihanaa, että pää kirjoitti pitkästä aikaa ihan itsestään. Tuollainen tekee aina hyvää.