En tiedä yhtään, mitä eilen illalla tapahtui, paitsi että kurkkua kuristi ja alkoi yskittää. Tänä aamuna heräsin keuhkot täynnä räkää ja ääni jossain polvien paikkeilla. Iltapäivällä tulin kotiin ja linnoittauduin sänkyyn. Mikä tämä sitten onkin, se tuli nopeasti ja salakavalasti. Keuhkot painavat ja kurkku on kipeä. Jotain vikaa olematta flunssa. Väsyttääkin. Käveleminen keittiöön saa sydämen hakkaamaan niin kuin olisin rakastunut.
Että tällaisen sitten lykkäsi. Olen vähän myrtynyt. Ei olisi huvittanut sairastaa juuri nyt. Eikä siitä ole niin kovin kauaa, kun söin antibiootteja poskionteloihin. En tiedä, pitäisikö syyttää siitepölyä vai mitä hittoa. Onneksi on tuo uusi sänkyvaltamerilaiva, jonka päälle voi kivuta ja sen kyydissä voi purjehtia töyssyistä vettä unessa ja puolikoomassa. Yskiminen ei huvita, mutta yskin kuitenkin kun yskittää. Poskilla on punaiset pilkut.
Joku pieni, hyvin pieni epäkunto olisi ollut parempi, mutta tähän ei auta asenne, niin kuin olisi auttanut pieneen epäkuntoon. Ajatukset kiertävät kehää ja sanovat, että hyvä ettei ensi viikolla (joka on ihan täpötäynnä kaikkea sekä siviilielämässä että sen ulkopuolella) ja hyvä ettei sitä seuraavalla viikolla (jolloin tapahtuu muuten kivoja), mutta pitikö tämän tulla nyt sitten ollenkaan. Sitäpaitsi olisin ymmärtänyt, jos koivu kukkisi jo, mutta ei edes kuki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti