Voisin muuttaa kirjoituskahvilaani. Tänään istuin siellä autuaalliset kaksi tuntia. Söin leivän, join kolme kuppia teetä ja hiukan vettä ja kirjoitinkirjoitinkirjoitin. Eikä sekään riittänyt, vaan olin niin kovin onnellinen, ja yhtä aikaa tyynen rauhallinen ja tosi energinen. Kerta kaikkisen zen. Niin rauhassa, että vihloi.
Tekstiä tulee yhä. Raakatekstiä, ei mitään valmista tietenkään, mutta tulee aina kun istun ja otan kynän käteen ja joskus muulloinkin, niin että pitää keskeyttää muu ja kirjoittaa hetki. Tuntuu etuoikeutetulta ja kiitolliselta, että sitä tulee vieläkin ja että tajuan, kuinka paljon on vielä kirjoittamatta. Tiedän kyllä, ettei tämä ole varmaan pysyvä olotila. Tulee ongelmia ja kirjoittaminen tökkii vielä, ihan varmasti. Tätä on kestänyt jo kauan, että sanat tulevat melkein itsestään, on kestänyt koko tämän vuoden. Tiedän, että edessä on asioita, jotka täytyy ratkaista. Sivuhenkilöt haparoivat, enkä ole kirjoittanut heitä vielä juuri lainkaan. Toinen ääni puuttuu vielä kokonaan, ja tiedän kyllä, minkä tyylisen haluan siitä, mutta en tiedä, miten sen teen. Kolmas ääni - onko se tarpeen, tarvitaanko sitä, tekeekö se tästä vain sotkuisemman ja ennen kaikkea, kenen se on? Ja aika, aika, aika. Kirjoittaminen tuntuu niin hyvältä, että paluu arkeen kiristää mieltä ja hermoja. Miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä jotain muuta kuin kirjoittaa, minä kysyn itseltäni ja etsin vastauksia, löydän niitä ja kyseenalaistan ne ja tiedän, että ne ovat oikeita vastauksia minulle juuri nyt ja yritän olla kyseenalaistamatta itseäni, koska nyt on nyt ja näin on näin ja tämä on minulle annettu. En kuitenkaan voi sille mitään, että asioiden tärkeysjärjestys on nyt terävä ja terästä ja selvä ja ne listan alimmaiset asiat aiheuttavat vastaanhangoittelua.
Tiedän, että tarvitsisin useamman päivän peräkkäin kirjoittamista varten. Yritän olla onnellinen, ja olenkin, näistä mitä on, ja keskittyä siihen, mitä on, eikä siihen, mitä ei ole.
Hyvä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti