Olenpa minä puhki ja poikki ja nälkäinen. Olen kirjoittanut ja editoinut tänään intensiivisesti ehkä viisi ja puoli tuntia ja se on paljon minulle. Olen ruksinut Volvon to do -listaa yli, meinannut lopettaa hommat jo kolmesti ja päättänyt, että kyllä minä vielä tuon yhden asian jaksan. Ja tuon yhden. Ja tuon.
Siinä olin oikeassa, että ajallisesti tähän viidenteen versioon ei mene kauaa, jos vain on aikaa tehdä. Tunnelin päässä näkyy jo valoa. Olen löytänyt tänään kokonaisen uuden kohtauksen, viilannut pikkuasioita, täydentänyt sivuhenkilöä, deletoinut, muokannut, siirrellyt tekstipätkiä kohdasta toiseen ja nyt minulla on nälkä ja olen väsynyt enkä kirjoita tänää enää yhtään. Jollei sitten tule kuningasideoita, mutta en usko, että tulee.
Juuri nyt olo on luokkaa "väsynyt, mutta onnellinen". Tuntuu siltä, että olen tehnyt hyvää työtä. Kunhan tämä tästä tokenee, niin sitten seurannee se vaihe, kun tuntuu siltä, että oikeastaan se uusi kohtaus ei olekaan kovin nerokas, aika tyhmä itse asiassa, ja editointini muutenkin niin pientä, että ei sitä voi edes laskea, ja että töitä on edessä ihan hirveän paljon vielä. Joskus se menee noin. Tulee kirjoittamisenjälkeinen krapula, tai jotain. Ehkä voin välttää sen, jos teen jotain muuta loppuillan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti