Ripustuksia

Appelsiinihimoni alkoi muutama viikko sitten ja jatkuu vaan. Tämänkään illan iltapalaa ei paljon tarvitse arvailla. Ainakin appelsiinia.

Tänä iltana olen ajatellut paljon Volvoa, monelta eri kantilta. Annan kustantamon nimiehdotuksen hautua vielä ja odottelen kustannustoimittajan postittamaa punakynäversiota kässäristä. Perjantaina ja maanantaina pidän vapaata: pitkä viikonloppu ja aikaa keskittyä käsikirjoituksen korjaamiseen.

Alan ehkä vähitellen ymmärtää, että minulla on kustannussopimus ja että Volvon käsikirjoituksesta ollaan leipomassa kirjaa. Kirjailijakuvat on otettu, nimeä mietitään ja minun pitää myös miettiä, mitä haluan kertoa itsestäni esittelyteksteissä. Kustantamohan ne kirjoittaa, mutta eivät he tiedä minusta kaikkea - tai oikeastaan kovinkaan paljon, joten pitää antaa vähän aineistoa, josta esittelyn saa kasaan.

Edelleen haluaisin lukea. Haluaisin niin paljon vapaata aikaa, että voisin lukea ne kirjat, jotka eivät huuda ja vaadi tulla luetuksi, vaan ovat tuossa lukemattomien pinossa niitä vähän hiljaisempia, mutta varmasti helmiä. Kun aika on kortilla, lukuvalinnat kuitenkin muuttuvat. Sitäpaitsi kirjahyllyssä ei ole tilaa. Uusille luetuille siis. En tiedä, mitä tekisin tuon tilanpuutteen suhteen, koska seuraava siirto taitaa olla uusi kirjahylly ja se taas vaatisi uuden kodin.

Tuntuu siltä kuin kaikki muuttuisi, vaikka kaikki ei muutu. Moni asia on muuttunut jo ja totuttelen niihin. Moni asia tulee muuttumaan. Vielä useampi pysyy paikallaan. Pyykit pitää ripustaa, aina. Se ei ainakaan muutu mihinkään.