Viimeiset muuttoon liittyvät operaatiot alkavat olla käsillä. Kriiseiltyäni hetken jos toisenkin pesukoneongelmieni kanssa totean taas, että ystävät ovat ihana asia. Minua on siunattu ystäväpariskunnalla, joka auttaa aina tarvittaessa, tarjoutuu avuksi pyytämättä ja pönkittää minua paitsi konkreettisella avullaan, myös henkisesti. Hillokuningatar ja hänen miehensä ansaitsevat niin paljon kiitosta, etten edes osaa sanoa. Lisäksi Hillokuningattaren vanhemmat liittyvät näköjään aina minun muuttoihini jollain tavalla - edellisessä muutossa Hillokuningattaren äiti tyynnytti panikoivaa muuttajaa, ja nyt Hillokuningattaren isä osallistui suureen pesukoneoperaatioon ihan tosta noin vain. Ihania ihmisiä!
Pesukoneoperaatioiden lisäksi olen tänään käynyt hammaslääkärissä puuduttamassa puolet päästäni sekä hingunnut kirjoittamaan. Keskustelin eilen kirjoittamisestani eräiden tahojen kanssa ja sain palautetta, joka teki sekä nöyräksi että iloiseksi. Ja toiveikkaaksi sekä näkemään omat virheensä. Ja tajuamaan taas niin elävästi sen, että kirjoittaminen on se, mitä haluan. Kuljin koko tämänkin päivän tyyni varmuus ja hehkuva polte rinnan alla. Kaunis olo, joka sikisi jostain hyvin syvältä. Kirjoittaminen on tässä, käden ulottuvilla, ja olen ajatellut kreikkalaisia kaikissa liikenevissä väleissä. Joissain kreikkalaisissa on vielä paljon tekemistä, joissain ei melkein lainkaan ja joissain jonkun verran. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tarttumaan taas Alfaan, pohtimaan Omegan loppua raakatekstiä kirjoittaen ja että mikä on se juttu, joka Iotasta jää tuollaisenaan puuttumaan. Jos pesukoneoperaatio ei huipennu huomenna, jos töissä ei tarvitse olla liian pitkään - no, joka tapauksessa joku päivä tällä viikolla menen vielä lähikuppilaan ja kirjoitan työpäivän päälle. Nimenomaan päälle. Kirjoitan sen pois minusta, hengitän vapaasti. Löytöretkeilen.
Tiedän, että tulee päiviä, joina kaikki kirjoittamani tuntuu turhalta ja kirjoittaminenkin epäilyttää. Tiedän, että tulen vielä itkemään sitä, etten koskaan saa mitään tarpeeksi hyvää aikaiseksi. Juuri siksi aion nauttia nyt tästä olosta: siitä, että tiedän, mihin olen menossa, vaikka en tiedäkään miten sen teen. Tästä luottamuksesta, joka minulla on ja joka sanoo, että pystyn kaikkeen mihin minun tarvitsee pystyä ja ehkä jopa enempäänkin. Epäillä voi taas joskus myöhemmin, nyt aion käyttää tätä positiivista energiaa hyväkseni.
3 kommenttia:
Hyvin rohkaiseva viesti. Olen itsekin tekemässä muuttoa, ja tällaisilla taitoskohdilla on tapana herkistää reflektoimaan omaa oloaan. Mietin jo, millaista uudessa asunnossani on kirjoittaa... syntyyköhän siellä kovasti erilaista tekstiä?
Kalle, varaudu siihen, että kun uusi koti on kunnossa, tulee kirjoitushinku :). Minulla on jotenkin ihan valtava tarve siihen, että saisi olla arkipäivän kotona ja pitää kirjoituspäivän. Tuntuu, että se merkkaisi uuden kodin lopullisesti minun omakseni :).
Tuota en ollut ajatellutkaan, että uudessa kotona voi syntyä erilaista tekstiä... jännää. Siitä olen varma, että uudessa kodissani kirjoittaminen tuntuu erilaiselta, sillä maisemat levittyvät anteliaina, eikä silmä tapaa estettä, vaan maisema jatkuu jollain tapaa "luonnollisena". Ajattelen, että kun katseella on tilaa ja mieluisia kohteita, niin mielelläkin saattaa olla enemmän tilaa. Ehkä se sitten heijastuu tekstin sisältöönkin?
Voi nyyh, mitä ylistykseksi yltyviä kauniita sanoja!
Puss på dig.
t. liikkuttunut Hillokuningatar
Lähetä kommentti