Olen mietiskellyt hiukan sitä, että miten joskus odotetaan, että kun ihmisillä on yksi yhteinen asia, heillä on tietenkin monta yhteistä asiaa. Otetaan vaikka suomalaisuus. Kun olin muinoin opiskelijavaihdossa ulkomailla, jotkut suomalaiset suhtautuivat minuun siellä siten, että koska olimme molemmat Suomesta, olimme automaattisesti myös parhaita ystävyksiä. Pelkän kansallisuuden vuoksi. Siksi, että satuimme olemaan samassa kaupungissa kaukana kotoa. En ymmärtänyt sitä silloin enkä ymmärrä nyt. Sama kuvio pätee harrastuksiin - vaikka olen harrastanut ratsastusta, kaikki ratsastavat ihmiset eivät automaattisesti ole mielestäni huippukivoja. Tai kirjoittaminen - onko se yhdistävä tekijä ihmisten välillä? Pitäisikö sen olla? Eikö siinäkin kohtaa henkilökemia määrää enemmän kuin yhteinen kiinnostuksen kohde, vai olenko minä vain rajoittunut ja epäsosiaalinen, kun uskon, että ystävystyminen on persoonasta eikä laskennallisesta yhteensopivuudesta kiinni?
En minä ole erakkoluonne, mutta joihinkin paikkoihin sitä ei vain luiskahda sulavasti sekaan.
Se, mihin haluan luiskahtaa sulavasti sekaan, on oma elämä. Haluaisin olla enemmän kotona. Haluaisin tasoittaa arkeni. Pitäisi varmaan alkaa taas urheilla, se yleensä auttaa päivien kiinnittämisessä alustaansa. Nyt tuntuu siltä kuin tarvitsisin kiinnitystä, tasaista arkea. Kaurapuuroa ja raakatekstiä. Keskittymistä. Tapaamisia ystävien kanssa, jotta muistaisin olevani ihan mukava ihminen. Unta. Aika paljon unta, luulen.
2 kommenttia:
Mielestäni et ole epäsosiaalinen ja rajoittunut, kun ajattelet että henkilökemia on tärkeämpää kuin yhteinen tausta tai yhteiset harrastukset tai mielenkiinnon kohteet. En voi myöntää sinun olevan rajoittunut, koska tunnistan itsestäni samanlaisen ajattelutavan.
Yhteisten intressien kautta voi löytää hengenheimolaisen,sukulaissielun tai ylipäätään ihmisen, jonka kanssa kemiat toimivat ja jonka kanssa on helppo viettää aikaansa. Samalla kun tutustuu toiseen ihmiseen, on loistava mahdollisuus tutustua itseensä. Silloin kun sen jaksaa ja uskaltaa tehdä.
Eivätkä yhteiset harrastukset vielä takaa sitä, että muukin arvomaailma olisi samanlainen. Mutta, se antaa mahdollisuuden, huteran pohjan jolle rakentaa jotain itseään suurempaa, ystävyyttä. Edes jollain alueella.
Miellyttävää "rajoittunutta" kemian etsiskelyä toivotellen, TdW
Niin, kyllähän yhteiset harrastukset antavat mahdollisuuden kaverustumiseen tai ystävystymiseen, mutta kun harrastuksetkin voi ottaa niin monelta eri kantilta. Toinen harrastaa ratsastelua omaksi ilokseen, toinen ratsastaa tavoitteellisesti - aika usein he puhuvat ihan eri asioista kun he puhuvat ratsastuksesta. Ja lopulta se henkilökemia ratkaisee kaiken, niin kaveruus-, ystävyys- kuin rakkaussuhteissakin.
Lähetä kommentti