Kävin kiropraktikolla. Pelotti. Ei olisi tarvinnut. Tulin kotiin. Nukuin kaksi tuntia, söin, ja olo on yhä kuin minulle olisi tehty lobotomia, koristeltu sen reunoja aavistuksenomaisella päänsärkypitsillä, poskien kohdalle asetetuilla jomotusruusukkeilla, pienillä nikamista tehdyillä kukkasilla ja hönelyysrimpsuilla. Nyt minun pitäisi sitten kirjoittaa, tässä olotilassa. Kirjoitan kirjoitan. Tietenkin, ei näitä iltoja liiaksi asti ole ennen kuin Kreikkalaisten pitää olla kuosissa. Mietin vain sitä, että mille näppäimille laskisin sormeni, mihin laittaisin käteni, mihin voisin päätäni nojata.
Haluaisin osata keskittyä ajattelemaan vain kirjoittamista, mutta tämän pumpulilla täytetyn pääkopan sisällä pyörii myös Mies, joka pitäisi potkaista pellolle ajatuksista. En haluaisi häntä pois ajatuksistani, sillä pidän hänestä, mutta pakkohan se on. Energian hukkaaminen vääriin kohteisiin on niin turhaa. Niin kovin, kovin turhaa, ja pitemmän päälle surullista. Energiaa ei ole hukattavaksi asti, joten jotain minun on pakko tehdä.
Kirjoitan minä, kirjoitan. Luulen, että otan Sigman tai Omegan, pitkästä aikaa. Luulen, että otan aikaisen nukkumaanmenon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti