May the Force be with you

tiistai 11. elokuuta 2009

Trippejä

Tänään kalenterissani lukee "oma ilta". Se tarkoitti vapaa-ajan alkamista jo kolmelta, kun mätkähdin luottohierojani pöydälle ja annoin hänen muokata lihaksiani miten vain tarpeen oli. Tarpeen oli. Sain myös käskyn mennä kiropraktikolle. Vajaa puolitoista vuotta sitten hevosen selästä pudottuani tärskyn saanut niskani ei kuulemma aukea lukoistaan hänen käsittelyllään.

Noin niin kuin ylipäätään hierojalla käynti oli harvinainen trippi tänään. Jostain syystä, joidenkin kahden sekunnin välissä, matkustin hyvin, hyvin kauas. En tiedä minne, mutta sieltä palaaminen otti aikansa. Normaalisti en matkusta mihinkään hierojalla ollessani, vaan se on lähinnä sellaista carpe diem potenssiin kolme -hommaa, sillä kipu pitää ihmisen mielen tehokkaasti kiinni nykyhetkessä ;).

Hierojalta kipitin vakiokuppilaan ja kirjoitin omaksikin yllätyksekseni 11 sivun raakatekstisetin. Nyt iltasella olen istunut Alfan ääressä ja hionut ja viilannut sitä. Olen yllättävän tyytyväinen Alfaan, tällä erää, ja korjailin sitä tosiaan vielä hieman. Deletoin yhden turhan kappaleen ja ylipäätään yritin saada tekstiin hengitystä, kuumuutta, himoakin. En tiedä onnistunko siinä, mitä haen, mutta luulen, että jos ei muuta, niin ainakin olen nyt lähempänä onnistumista kuin aiemmin.

Koska sanomalehti sanoo, että nyt on viimeinen lämmin päivä ja huomenna alkaa sadekausi, puen nyt hameen päälleni ja menen kaverin kanssa yhdelle aurinkoisen arki-illan siiderille. Ja yritän pitää mielen avoinna sanojen tulla ja mennä, jotta alitajunta kertoisi minulle, kuinka Alfasta tulee yhä vain parempi.

Ei kommentteja: