May the Force be with you

perjantai 10. joulukuuta 2010

Epämäärää

Rauhallinen ilta. Näitä tarvitsee joskus. Välillä. Usein. Aina. Tämä ilta on kylläkin kuorrutettu pienellä kitkerällä reunuksella - onko kurkku kipeä vai kuvittelenko vain? Pitää varmaan keittää rooibosta ja laittaa sekaan inkivääriä ja hunajaa. Vitamiineja olen ottanut jo yliannoksen. Jospa tämä olisi vain jotain pientä, ohimenevää, jonka saa nukuttua pois ensi yönä. Toivottavasti.

Joulukortteja pitäisi väsätä vielä muutama. Käsitöitäkin voisi tehdä. Ensi viikko näyttää pitkältä ja monimutkaiselta. Paljon tekemistä, paljon aktiviteetteja, ei juurikaan omaa rauhaa. Sängyn vieressä odottaa kasa kirjoja, Ala-Harjan Maata meren alla vetelee viimeisiään, sen voisin lukea ja sitten niitä joulukortteja.

Olisi ihanaa jos joulu olisi pitkä ja levollinen: kirjojen lukemista, ulkoilua, vapaata aikaa. Tänä vuonna joutuu tyytymään vähään, vain muutama päivä - siinä ei paljon lahjakirjoja lueta, kun täytyy huolehtia sukuloinnista ja muista puuhista myös. Lahjakirjoiksi olen toivonut tietenkin Rimmisen Nenäpäivää ja samoin listalla on Hirvosen Kauimpana kuolemasta. Toivottavasti ne löytyvät paketeista. - No, toisaalta, jos eivät löydy, niin joulun jälkeen on pian kuun vaihde ja palkkapäivä eli palkkapäiväkirjaksi sitten viimeistään :).

Harhailevaa ajatusta - on ollut monta päivää mielessä blogata kirjoittamisesta ja etenkin rakenteista etenkin Kreikkalaisissa, mutta se saa nyt taas jäädä. Joku toinen päivä sitten.

2 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Myös minulla on rauhallinen ilta. Soittelin kavereille ja heilläkin tuntuu olevan.

Rauhallisuus näyttää olevan asia, jota ei arvosta, ennen kuin huomaa että muillakin on.

Sama juttu, kun pienenä kinusi diskoon, ja väitti omille vanhemmille kiven kovaa, että kaikki muutkin pääsee.

Ja kun ei päässyt, luuli, että niillä oli siellä sodoma ja gomora aamuun asti.

Usein ei ollut.

Usein on paras siellä, missä itse satut olemaan

Rooibos kirjoitti...

Totta, Tillman, hyvä on siellä missä itse on. Niin kuin juuri nyt tässä katselemassa keltaista, kellahtamaisillaan olevaa kuunsirppiä. Ja joulukortitkin tuli tehtyä. Rauhallista illanjatkoa sinnekin!