May the Force be with you

torstai 28. huhtikuuta 2011

Sairas/terve

Toipilaisuus jatkuu, vaikka antibiootit ovatkin ylittäneet kaikki odotukseni. En tietenkään ole terve vielä, mutta jo ehkä enemmän terve kuin sairas. Väsy tietenkin iskee helposti ja samoin yskänpuuskat, mutta kyllä tämä tästä. Kaiken pääsiäisreissaamisen ja kotona kipeänä makaamisen aikana kevätkin on tullut: nurmet vihertävät ja koivut pukkaavat hiirenkorvaa. Vaahterakin kukkii ihan kohta.

Olen lukenut My Name is Memorya, vaikka tekstin luettelomaisuus ärsyttääkin minua hiukan. Samoin ärsyttää kirjailijan tapa käyttää kauttaviivaa. Se on tietysti tyylikeino, mutta minulle se kertoo laiskuudesta. Jos henkilöhahmo on esittäytynyt Esme-nimisenä, mutta osoittautuukin että hänen nimensä on oikeasti Martha, niin sitten valitaan, että kumpaa nimeä käytetään, eikä viitata ko. henkilöhahmoon nimellä Esme/Martha. Niin kerta! Eikä tuo ole ainoa juttu, jonka yhteydessä Brashares pahoinpitelee kauttaviivalla tekstiään.

Aurinko on laskemassa - en yhtään tajua, että kello tosiaankin on yli kahdeksan. Tai että muutaman päivän kuluttua on toukokuu, ihan oikea toukokuu. Kevät. Eikä enää mikään vahingossa-liian-aikaisin-liian-lämmintä, vaan ihan oikeasti kevät. Kotopuolesta vahvistettiin tänään puhelimitse, että kun menen sinne äitienpäiväksi, jäät ovat lähteneet järvestä ja pääsen heittämään talviturkkini. Se aika vuodesta. Ja siinä vaiheessa pienet keuhkoputkentulehdukset saavat olla muisto vain - tai jäävät suosiolla sinne järveen.

2 kommenttia:

Kyllä tämä tästä... kirjoitti...

Paranemisia! Itsekin juuri sain antibioottikuurin, tosin poskiontelotulehdukseen, onneksi telkkarista tulee williamin häät, niin on jotain viihdykettä :-)

Rooibos kirjoitti...

Paranemista sinnekin! Keväällä sairastaminen on niin tylsää - ihan yhtä tylsää kuin kesätauditkin, mutta kyllä se siitä :).