May the Force be with you

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Tunkkainen aamu

Tänään on kirjoitusvapaapäivä. Heräsin aamulla ja yritin välittömästi kaivautua takaisin peittoihin. Parin torkkunappuloitsemisen jälkeen puhuin itselleni järkeä. Ylös. Nyt. Kirjoittamaan.

Avasin kaikki kaihtimet ikkunoista ylös asti. Nyt istun koneen ääressä kulmia kurtistellen. Ei paista, mutta häikäisee pahasti. En haluaisi laittaa kaihtimia alas, koska ne pimentävät päivää, joka on muutenkin vähän tuhruisen värinen.

Ennen aamiaista kirjoitin pari sivua käsin. Tuntui kuin jostain olisi pilkahdellut valoa. Söin aamiaisen, kirjoitin pari sivua lisää, pienen omituisen tarinan. Päivä tuntuu edelleen vähän tympeältä; on vaikea keskittyä siihen, mitä on. Ajatukset pyörivät ympyrää ja haluavat keskittyä kaikkeen siihen, mitä ei ole. Esimerkiksi että huomenna ei ole vapaapäivä. En haluaisi hukata vapaapäivääni sellaisen ajattelemiseen. Odotan, että lähikuppila aukeaisi ja voisin mennä sinne kirjoittamaan. Siellä on usein helpompi keskittyä kuin kotona.

Sänkyä pedatessa tuli mielen viime kevät ja virkavapaa. Vuosi sitten tänä samana päivänä saatoin olla yhtä vastentahtoinen. Kreikkalaisten kirjoittaminen oli loppusuoralla ja viilasin viilasin viilasin, enkä luonut uutta. Olin huonotuulinen ja hankala. Päätin lähettää Kreikkalaiset matkaan. Kässärin viimeinen viimeistely ei tuntunut sopivan minulle siinä hetkessä. Sänkyä pedatessani mietin, onko tämä samaa, Kreikkalaisten uudelleenkirjoitus niin lähellä loppua, että alan taas ärtyä.

Ajattelen kaikenlaista ja samalla ajattelen, että oikeastaan en ole huonotuulinen enkä hyväntuulinen. Voin olla mitä tahansa. Minulla ei ole tuulta tänään. Olen aina inhonnut tällaista oloa, sillä kumpaan suuntaan tahansa kallistuukin, se tuntuu aina feikiltä, koska se on tarkoituksellista.

Yritän katsella pilvistä taivasta, yritän tarttua hetkeen. Carpe Diem ja niin edelleen. Syyllistän itseäni siitä, etten ole läikkyvän onnellinen vapaapäivästä ja sanon heti perään, että älkää käsittäkö väärin - onhan tämä ihanaa. Onhan tämä. On. - Niin kyllä onkin. Ehkä luen yhden kirjan loppuun (vaikka tuntuu, ettei vapaapäivää saisi "tuhlata" lukemiseen, vaan pitäisi kirjoittaa sormet verillä, taukoamatta) ja lähden sitten lähikuppilaan. Kyllä tästä vielä hymyilevä päivä tulee, kun relaan vähän :).

Ei kommentteja: