Luen parhaillaan Henni Kitin Elävän näköisiä. Vaikuttaa hyvältä ja kirja on sellainen, jota lukiessa tulee aina välillä väkisinkin analysoiduksi, että jaa, Kitti on tehnyt tuon asian noin ja tuossa kohdassa on leikkaus ja tällä tavalla on kirjoitettu tässä. Seuraavana (tai rinnakkaisina) luvussa tulevat olemaan Strandberg&Elfgrenin Piiri ja Christien Eikä yksikään pelastunut. Tämän päivän suunnitelmiin kuuluu se, että menen seuraavaksi sänkyyn ja luen ja sitten nukun.
En ole kirjoittanut, enkä kirjoitakaan ihan heti. Jollei nyt sitten tule sellaista ideaa, mikä pitää saada heti kirjoitettua muistiin. Tavoitteena on kuitenkin antaa itsensä vain olla. Töiden jälkeen on näitä tavallisia: liikuntaa, syömistä, lukemista ja kodinhoidollisia asioita niin kuin silittämistä, jota harrastin tänään. Yksinkertaista. Tekee ihan hyvää. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa Volvon takia - siis siksi, ettei kirjoita koko ajan. Kirjoittaminen on hauskaa, mutta tämä tauko on kyllä paikallaan. Tähän mennessä kaksi viikkoa. Saa nähdä kauanko kestää. Tiedän kyllä, mihin tartun, kun taukoni loppuu, sillä novelli, jonka koodinimi on Cooper, odottelee takaraivossa. Mutta nyt on hyvä vain lukea ja kerätä voimia. Sitäpaitsi kellojakin siirrettiin ja unirytmi häiriytyi. Ja pimeässä lehdettömien puiden takana kulkevien autojen valot ovat välkähdyksiä mustan keskellä. Kaupungin vastineita tähdenlennoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti