May the Force be with you

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Tänään tässä

Ihanan rento aamupäivä kotona.

Ulkolounas, viinilasillinen ja leivos.

Ihanan rento iltapäivä ulkona ruohikolla pyyhkeen päällä.

Lounaalla luin Silene Lehdon Lumikin sydän -runokokoelmaa. Tykkään siitä. Ostin sen ihan liian halvalla (2,95e) pari viikkoa sitten ja olisin voinut maksaa enemmänkin. Puolet Lumikin sydämestä on vielä lukematta. Yritän ehkä vähän säästellä, enkä lue kaikkea kerralla. Kirjoittelin lounaalla myös muutaman sivun diipadaapaa, joten ei valittamista.

Iltapäivällä melkein nukuin. Aurinko paistoi, tuuli puhalsi ja oli yhtä aikaa lämmintä ja viileää. Tuntui hyvältä. Ajelehdin unen ja valveen rajalla, tuntui että tuntikausia, mutta oikeasti se horrostus kesti vain parikymmentä minuuttia. Kesällä on ihana nukkua ulkona vahinkopäiväunia. Parasta se on silloin, kun ei ole mikään älyttömän lämmin keli. Joskus saattaa tarvita peitonkin, tai sitten vain maton poskensa alle, mutta se, kun on kuitenkin sen verran lämmintä ja niin rentouttavaa ja rauhallista, että voi luisua uneen ulkona puiden suhistessa - se on ihanaa. Jos minulla olisi parveke, järjestäisin sinne päiväunipaikan ja torkkuisin siellä aina kun voisin.


Ei kommentteja: