Perjantaina pidin vapaapäivän. Kirjoitin ja siivosin. Kirjoitin soopaa ja siivosin kodin ja etenkin keittiön sellaiseksi, että täällä on taas kiva olla. Kirjoittaminen teki niin hyvää, että illalla sain kommentin, että vaikutan tosi rennolta ja seesteiseltä. Niin. Olokin oli sellainen. Ja nyt tuntuu vaikealta, ettei kirjoitusaikaa ole enempää ja etten voi huomenna, siistissä kodissa, tarttua kynään ja antaa sille sitä, mitä sille kuuluu. Tuntuu, että olen sen velkaa. Itselleni ja kirjoittamiselle, mutta eipä auta. Työtä, työtä, työtä tehdään, jotta, jotta leipää syödään.
Toivottavasti saan hylsyn ensi viikolla. Tai vaikka useamman. Niin kuin kirjoitin viime viikolla, yleensä se, että kysyy kustantamoista säällisen ajan kuluttua kässärinsä kohtalosta, on kirvoittanut pari pikaista hylsyä. Tämä hiljaisuus alkaa kuitenkin käydä hermoille. Ei mitään reaktiota. Alan jo epäillä itseäni: lähetinkö ne meilit oikeasti vai kuvittelinko kaiken?
Syyskuu on täällä ihan kokonaan. Ikkunasta näkyy taloja, jotka on huputettu julkisivu- ja/tai kattoremonttia varten. Puut sinnittelevät vielä vihreinä. Varasin kirjastosta kirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti