May the Force be with you

torstai 17. kesäkuuta 2010

Nousen, vaikka putoan

Two down, five to go. Tänään Gummeruksen hylsykirje odotti minua eteisessä, kun tulin kotiin. Tällä kertaa hylsy oli ihan oikea hylsy, vakiomuotoinen "...emme voi tajoutua sitä julkaisemaan. - - - ...ei valitettavasti ole mahdollisuuksia antaa lausuntoja tai seikkaperäistä palautetta käsikirjoituksestanne." Ja tiedättekö mitä? Ei tunnu missään. Ei oikeasti. Päinvastoin, jotenkin hilpeydyin tuosta hylsystä vähän lisää. Juuri nyt elämä on ihan hyvän tuntuista; kirjoitin juuri ensimmäiset kolme sivua raakatekstiä sitten töiden alkamisen jälkeen. Rakastan raakatekstiä. Se saa minut tuntemaan itseni tasapainoisemmaksi ja pitämään itsestäni enemmän.

Hämmentävä, vaikkakin hyvä tunnelma. On ollut koko päivän. Kaikki alkoi kun heräsin aamulla. Väsytti jumalattomasti, torkutin monesti, mutta eiliset ahdistavat tunnelmat olivat poissa, oli uusi päivä, ja sen sijaan, että olisin sanonut itselleni sängystä noustessa, että hyi yööök, väsyttäääää, sanoinkin, että aurinko paistaa ja nyt kyllä väsyttää, mutta kyllä minä tästä pian herään kunnolla ja piristyn. Töiden jälkeinen tosi raskas spinning pyöräytti elimistön raukeaksi ja kun sen päälle söin hyvää ruokaa ja kirjoitin vähän, olo on aika jees. Syksylle on haastavia (?) suunnitelmia, jotka eivät liity kirjoittamiseen, Kreikkalaiset odottavat, että saan koottua ajatukseni ja pääsen niiden kimppuun.

Matalia päiviä tulee aivan taatusti, nopeammin kuin huomaankaan, mutta tämä päivä ei ole matala, tämä kelluu. Tänään minun henkiset vatsalihakseni pitävät korsetin kasassa ja minulla on henkisesti lujat keskivartalon lihakset.

Toivon ja uskon, että keskivartalo pysyy niin kuosissa, että olen pian valmis aloittamaan Kreikkalaisten kanssa. Siihen asti kirjoittelen raakatekstiä, hemmottelen sillä itseäni, rauhoitan itseäni, pidän itseäni kädestä ja vien kotiin, tarjoan hyvää ruokaa ja lehmuksenkukkateetä.

6 kommenttia:

Katja Kaukonen kirjoitti...

Täällähän on kaikki ihan vehreää. :)

En ole pitkään aikaan käynyt visiitillä. Luin nytkin harppomalla, mutta tärkeimmät: minusta eka kustannuspalaute oli hyvä. Anna tekstin lepäillä ja käy sitten tuorein silmin sen kimppuun. Minä kirjoitin yhden ison kohdan kokonaan uusiksi. Nyt tuntuu siltä, että saisi loputkin mennä. Ihan höttöä on omasta mielestä ja sitä ahdistelen. Tällaista tämä kirjoittajan elämä näemmä on, aina vain.

(Ja minulla yhä viidestä kustantajasta kolme vastaamatta. Sinun ekasi taitaa olla sama kuin minun tokani, joka lämpeni. Jotenkin niin tutulta kuulosti.)

Jaksetaan taas!

Rooibos kirjoitti...

Katja, toivottavasti blogin vehreä kuvitus vehreyttää pääni sisällön myös ;).

Joo, pitää ottaa Kreikkalaiset työn alle, kunhan tästä tokenee töiden kanssa vielä vähän. Pitää opetella uudestaan se työläisnaisen kirjoitustyyli; kuinka upota tekstiin kun voi kirjoittaa vain pätkittäin.

Olisi kiva, jos muutkin kustantamot, tai edes pari niistä jäljellä olevista ilmoittelisivat itsestään; jos tulisi lisää palautekirjeitä, voisin hyödyntää niitä uudelleenkirjoittamisessa.

Niin, jaksetaan taas!

Anonyymi kirjoitti...

Älä putoa, liidä. Olet tehnyt hyvää työtä, jo ensimmäinen "hylky" sen osoittaa.

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, anonyymi :).

Anonyymi kirjoitti...

Hengessä mukana, Rooiobos.

En ole itse edelleenkään saanut kässäriä eteenpäin muualle kuin Kariston kilpailuun. Asia ei edes vaivaa minua. Taidan olla kyllästynyt. Jospa osaisin nauttia tavallasi raakatekstistä! Siinähän koko kirjoittamisen juju piilee.

Voimia.

Rooibos kirjoitti...

Vaivanpalkka: kyllästymiseen auttaa pieni breikki. Kyllä se siitä taas sitten.

Minä tosiaan tykkään raakatekstin kirjoittamisesta. Silloin kun se vie mukanaan, saan siitä parhaimmat kiksit, mitä kirjoittamisesta ikinä. Toivottavasti se pysyykin niin!

Hengessä mukana myös sinne suuntaan, Vaivanpalkka :).