Luin äsken seuraamiani blogeja ja kun syötteenlukijasta tarjoutui Tiramisua Milanossa, päässäni liikahti jotain. Tiramisua. Todella. Yhtäkkiä tiramisu tarkoitti kaikkea pientä ja kivaa, jota voi elämäänsä järjestää, on se sitten tiramisua tai pannacottaa tai leikkokukkia. Ei sen tiramisun tarvitse olla ylenpalttista, ei sitä tarvitse olla ämpärillistä. Mutta kaikkea pientä piristävää saa ja pitää olla elämässä. Niin kuin esimerkiksi eilen ostamani tee. Silkkaa tuhluuta, tietenkin, teetä löytyy kaapista vaikka ja kuinka, mutta kun ei tuollaista. Ei kauniissa paketissa olevaa lehmuksenkukka-kamomilla-teetä, joka kehottaa, että Open the window to the heart centre. Joten sitä oli pakko saada. Ja se oli hyvää. Tänään juodaan sitä siskon kanssa.
Meinasin kirjoittaa, että en ole edes ehtinyt ajatella kirjoittamista nyt kun työt ovat alkaneet, mutta se olisi silkkaa valetta. Viikonloppuna ajattelin kovastikin, kuten blogimerkinnöistä huomaa. Ja tänään olen myös ajatellut, pyöritellyt mielessä ajatusta Kreikkalaisista, kirjoittamisesta, miettinyt, milloin on aika tarttua työhön. Ei vielä, sen tiedän, mutta jossain vaiheessa. Ja ehkä jossain vaiheessa, suhteellisen pian, tulee aika kirjoittaa ihan ylipäätään. Palautella mieleen, että töiden ohella voi olla myös kirjoituselämää. Siihen asti keskityn tiramisuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti