Maanantaina oli vapaapäivä ja kirjoitin. Aika vähän. Enimmäkseen luin Volvoa. Tänään tein lukukorjauksia tiedostoon. Kaikkea en saanut vielä käytyä läpi.
Olen saanut kustannustoimittajan kommentit Volvoon jo kolme viikkoa sitten. Olen alkanut kirjoittaa uutta versiota. Tässä kohtaa pitäisi katsoa rakennetta ja sisällön syventämistä tietyistä kohdista. En osaa. Teksti on lähellä ja sitä on vaikea analysoida. Tuttu amatööriolo valtaa alaa. Ja vaikka kirjoitan ja korjaan ja muutan, minusta tuntuu, että teen niin kovin vähän ja että muutokset eivät ole konkreettisia, ja että etenen etanan vauhdilla. Sekin on tuttu olo. Niinpä tänään tein lukukorjauksia tiedostoon. Olen deletoinut muutaman sivun edestä tavaraa, olen siirtänyt lukujen paikkoja, olen viilannut tekstin pintaa, vaikka päätin, etten viilaa nyt, koska se kierros tulee myöhemmin. En erityisesti nauti siitä, kun käsikirjoituksen korjausmerkinnät pitää siirtää paperilta tiedostoon. Se on tavallaan tylsää ja aivotonta hommaa ja sitten ei kuitenkaan - pitäisi katsoa jokainen korjaus tarkalla silmällä ja miettiä, ovatko ne tarpeen, ovatko ne tarpeeksi, olenko ajatellut oikein, kun olen suunnitellut korjauksia. Tavallaan homma on korjausten kopiointia paperilta tiedostoon ja tavallaan ei. En ole koskaan tykännyt tällaisesta hirveästi. Ei sillä, teen tämän ihan mielelläni, jotta Volvosta tulee parempi, mutta toivon, että ylihuomisen kirjoitusvapaapäivä tuottaa muutakin kuin lillukanvarsilta tuntuvia korjauksia.
5 kommenttia:
Haa, jännää. Ole itsellesi armollinen, vaatihan kustiksenkin palaute oman aikansa sulattelua. Tai ainakin jos Tommi Kinnusta on uskominen. Hänhän vertasi kustiksen palautteen saamista suruteorion vaiheisiin (viha, suru, neuvottelu, hyväksyminen ja... mikä se yksi olikaan?).
Uskon että hitaus on tässä ihan jees, kunhan olette kustantamon kanssa samoilla linjoilla aikataulusta. :)
Vaarna: Niin on, tosi jännää :). Ja kyllä, ollaan kustantamon kanssa ihan samoilla linjoilla aikataulusta, mutta nämä rakennetyyppiset muokkaukset ovat minulle aina jotenkin hankalia. Tai tosi helppoja, jos on selkeä mielikuva siitä, mitä teen, mutta nyt ei ole :D. Joten käsikopelolla, niin kuin aina ennenkin. Mutta onpa Tommi Kinnusella ollut rankan kuuloinen prosessi. Itsellä ei ollut kyllä kustantamon kommentteihin mitään suru/kriisisuhtautumista. Ehkä se on vielä tulossa :D. Mutta mielenkiintoista ja jännää tämä on, tosiaankin :).
Täältäpäin myöhästyneet onnittelut sopparin synnystä!
Vihdoin uskallan kommentoidakin, kun kerta kuulun nyt itsekin kirjoittavien blogistien maailmaan. Olen kuitekin seurannut blogiasi jo muutamisen vuoden (jota kuinkin Volvon blogisyntymästä lähtien).
On ollut mahtavaa huomata, miten niin monet ovat saaneet projektinsa joko julki tai sopimukseen asti. Kertoo paljon siitä, miten kovalla työllä voi saada haaveensa toteutettua. Se on tärkeä juttu se!
Vaarna, se yksi vaihe taisi olla kaupankäynti? "Jos korjaan tämän lauseen täältä ja poistan tämän pätkän, ehkä minun ei tarvitse tehdä tuota kustiksen ehdottamaa muutosta tuonne" tms. Ja sitten lopulta hyväksyminen ja lopulta tajuaminen, että kustiksen korjausideat onkin ihan hyviä.
Vaikka nyt tuntuisikin, että etenee etananvauhdilla, niin uskon että myöhemmin huomaat kässärin kehittyneen enemmän kuin huomasitkaan. :) Jokainen kirjoittaja editoi omalla tavallaan ja tyylillään ja vauhdillaan.
Kiitos Juonija, ja kiva kun kommentoit :)! On hauska kuulla ihmisistä, jotka ovat kulkeneet mukana koko Volvon ajan :). Ja tuo on ihan totta, että kovaa työtä kirjoittaminen vaatii. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta ilmaiseksi ei tapahdu mitään.
B.N. - toivon, että aika pian huomaan kässärin edistyneen paljon enemmän kuin tajusinkaan :D. Mutta joo, sinänsä turvallinen tunne tämä välillä vallan saava turhauma, että been there, felt that jo aiemminkin. Nyt tietysti eri juttu, kun Volvosta tulee joskus oikea kirja, mutta tavallaan kuitenkin sama juttu. Tietyssä kohtaa editoimista kiroilen ja se nyt vaan kuuluu siihen :).
Lähetä kommentti