Ensin kirjoitan, sitten en kirjoita, sitten kirjoitan. Katu sytyttää lamppunsa ja ne ovat vaaleanpunaisia lumpeita, kelluvat alassuin lumpeiden peilikuvina. On kahdenlaista odotusta, sellaista joka tuntuu hyvältä ja sellaista joka ei tunnu.
Istun lattialla takapuoleni puuduksiin. On taas se, etten osaa kirjoittaa kirjoituspöydän ääressä. Ystävä kävi ja söimme herkkuja ja alkuiltapäivä on hyvä pienille juhlille, tai teettelylle, jota edeltää kuohuva juominen. On hyvä huomata, että on ystäviä, jotka pitävät puoliani silloinkin kun en itse tajua, että on jotain puoltapidettävää.
15.10. julkaistaan Emmi Itärannan uusi romaani. Aion ostaa sen heti ja lukea sen heti ja upota siihen heti. Sitä ennen luen enimmäkseen jotain muuta. Niin kuin Volvoa ja vähän Gail Carrigeria. Ehkä muutaman runon. Naistenlehtiä. Ja aion ajatella kaikilla väreillä ja paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti