Perjantaina printtasin töissä kaikki kreikkalaiset ja pari epämääräistä hahmotelmaa niiden lisäksi. Tänään olen lukenut lyijykynän kanssa, viivannut yli, korjannut sanoja, lisännyt sanoja, muuttanut niitä toisiksi. Aloitin Alfasta. Osittain siksi, että se on pisin ja halusin saada sen pois alta ennen kuin katsoisin muita, osittain siksi, että se on tutuin; aihe on pyörinyt päässä niin kauan ennen kirjoittamista, että uskoin siihen olevan helppo sukeltaa. Alfaan menikin sitten koko keskipäivä. Nyt väsyttää.
Luettuani Alfan tartuin toiseen noista epämääräisistä hahmotelmistani ja totesin, että se ei toimi ja että tarvitaan uudelleenkirjoitusta aika rankalla kädellä, ennen kuin epämääräinen yritys nro 1 kelpaa mihinkään. Alkoi väsyttää lisää.
Nyt pitäisi mitä ilmeisimmin korjata Alfan printtiin suherretut merkinnät myös koneelle. En erityisemmin pidä tästä vaiheesta. Se tuntuu mekaaniselta ja on niin helppo lakata pohtimasta, lakata kyseenalaistamasta korjauksiani, lakata kysymästä, voisiko asian sanoa vielä paremmin, vielä terävämmin, kenties eri paikassa. Uhhuh. Tylsää työtä luvassa.
Kirjoittaminen on niin paljon muutakin kuin sitä, että otan kynän käteen tai koneen syliin ja (1) luon uuden tekstin. Nykyään kun kirjoitan tekstin ensimmäisen kerran käsin, (2) koneelle kirjoittaminen on toinen kirjoituskerta ja silloin raakkaan tekstistä pois suurimmat typeryydet, kuorin olennaista esiin ja muutan ehkä paljonkin. Sitten on (3) kirjoitetun lukemista ruudulta ja lisää kirjoittamista. Luen, kirjoitan lisää, poistan jotain, kirjoitan kokonaan uutta ja viilaan vanhaa. Tämä vaihe voi jatkua päiviä, kuukausia tai jopa vuosiin riippuen siitä, minkä pituinen teksti on kyseessä (novelli vs. romaanikässäri) ja millä tahdilla kirjoitan. Välillä saatan (4) palata kynään ja paperiin, hakea ajatusta ja kirjoittaa raakatekstiä johonkin tiettyyn kohtaan, laajentaa, leikkiä sanoilla ja (5) sitten poimin syntyneestä raakatekstistä käyttökelpoisimmat osiot ja liitän ne muokaten koneella olevaan tekstiin. Jossain vaiheessa (6) otan printin ja luen sitä lyijykynän kanssa. Sen jälkeen (7) korjaan koneella olevaa tekstiä kommenttieni mukaiseksi ja tunnen yleensä oloni matalamieliseksi. Kuten sanoin, niin tuo läpiluennan korjausten siirtäminen tiedostoon ei ole lempipuuhaani. Tämän jälkeen voidaan toistaa kohtia 3-7 loputtomasti, sillä kaikkihan tietävät, että kirjoittaminen on pitkä prosessi ja loputtomasta viilaamisesta on vaikea päästää irti.
Tällä kertaa on kyllä tavoite päästä irti kreikkalaisista, kun ne tuntuvat hyviltä. Pitäisikin laittaa meiliä ystävälleni rakennegurulle, että milloin vaihdamme tekstejä. Hänen palautteensa lisäksi luvassa on ammattilaisen palautetta teksteistäni (en tiedä, onnistunko saamaan palautetta kuin yhdestä kreikkalaisesta, mutta kirjoittamisestani ylipäätään kyllä) ja kolmantena palautemahdollisuutena näen Karpalon blogista mahdollisesti poikivan palautepiirin. Palautteiden jälkeen viilaamiset ja sitten haluan päästää kreikkalaiset lentoon. Ja kirjoittaa ehkä pari kaveria niille lisää.
Suunnitelma on mielestäni hyvä - mutta miksi minua sitten väsyttää näin paljon? Nii-in - onko joku muka väittänyt, että tämä olisi jotenkin helppoa ;)?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti