May the Force be with you

lauantai 27. syyskuuta 2008

Karussa

Olen pitänyt lomaa. Eilen illalla ja tänään. Tänään melkein kokonaan, enimmäkseen ainakin. Eilen en avannut konetta, en kirjoitusvihkoa. Avasin telkkarin ja rupesin lopettelemaan operaatio villasukkaa, joka alkoi viime keväänä. Enää toinen sukka päättelemättä ja sitten ne ovat ihan oikeasti valmiit. Ei niistä hirveän kauniita tullut, mutta sen verran sukannäköiset, että taidan uskalta alkaa seuraavan projektin. Käsitöitseminen rentouttaa, vaikka minulla ei olekaan lahjoja siihen.

Eilen myös shoppasin, pari tylsää paitaa ja yhden lauantaipaidan, joka on juuri päälläni. Se on hieno. Tänään kävin vähän pyörimässä kaupoissa, ulkona syömässä ja sen sellaista. Kohta lähden elokuviin. En kirjoita kirjoitusvihkoon tänään mitään. Huomenna on uusi päivä, huomenna kirjoitetaan. Tänään on vain oltu ja hengattu ja kerätty positiivista energiaa. Tänään tuntuu siltä, että jaksan uskoa itseeni ja kykyihini taas vähän enemmän. Huomenna uusin innoin tekstien kimppuun.

Joskus tekee hyvää karata velvollisuuksilta. Ihan pienesti, kahdenkymmenen neljän tunnin ajaksi. Huomenna on taas kivaa palata niiden pariin.

Ei kommentteja: