Mysteemi

Ostin lauantaina Agatha Christien Murha maalaiskylässä. Se tulee olemaan elämäni ensimmäinen luettu Agatha Christie. Joten, kuten huomaatte, jatkan itseni sivistämistä heinäkuussa luettujen Munron, Austerin ja Hustvedtin lisäksi. En kyllä voi aloittaa Christietä vielä. Kesken on Cattonin Valontuojat. Jestas, että on pientä printtiä paksussa kirjassa, vaikka kyllä kai se pienempääkin voisi olla. Yritän nyt kuitenkin keskittyä siihen. Jos tuota minun lukemistani nyt keskittymiseksi voi sanoa.

Lukemattomien kirjojeni pino ei ole enää pino, vaan kaksi pinoa. Onnetonta. Jotain on tehtävä, eikä se jotain ole se, että kieltäisin itseltäni kirjojen ostamisen. Ei juuri nyt. Kirjat ovat lohduttajia. Kirjoittaminenkin olisi lohduttaja, mutta se vaatisi ihan vähän enemmän aikaa ja jaksamista mitä minulla on nyt. Pystyn kyllä tekemään sitä päivätyön ohella, kun kerran on pakko, mutta jotenkin en ole vielä päässyt ihan kiinni tähän kaikkeen. Työssä käyntiin, siihen että pitäisi siivota, harrastaa liikuntaa, tiskata, pyykätä, tavata ystäviä, lukea kirjoja, tehdä käsitöitä, silittää vaatteita, rentoutua, käydä elokuvissa, käydä taidenäyttelyissä ja kirjoittaakirjoittaakirjoittaa. Siis ihan normaaliahan tuo normaalisti on, mutta nyt, kun hautajaisista on vasta kuukauden verran, minulla on vaikeuksia mahduttaa kaikki niihin tunteihin, jotka on käytettävissä. Kun osa ajasta menee kuitenkin siihen, että väsyy ja ikävöi. Kyllä minä tästä taas kirjoitan, ihan lähiaikoina, kunhan vain. Ja sitten luen sen Christienkin.