Ei mitään uutta länsirintamalta. Sama vanha virsi. Sama laulu kesät talvet. Niin että ketään ei varmaan yllätä yhtään se, että ostin taas tänään kirjan (tästä on tultava oikeasti loppu, joudun kohta kaurapuurokuurille kun laitan kaikki rahani vain kirjoihin). Tällä kertaa shoppailun tulos oli Annukka Salaman Harakanloukku. Onneksi sentään olen saanut jotain luettua loppuunkin. Makasin eilen illalla kylvyssä ja luin loppuun Katja Kaukosen Vihkivedet. Ja nyt pitää sanoa, että siinä oli novellikokoelma minun makuuni. Parhaiten osuivat ja upposivat kissanovelli Tämän näyn hän jätti (miten kirkas ja sydämeenkäyvän tosi ja vääjäämättömän surullinen!) ja kuolema-aiheinen Sylissä kokonainen elämä (miten - miten!). Jos ette ole vielä lukeneet Vihkivesiä, niin lukekaa pikimmiten. Olen lukenut Kaukoselta tätä ennen Odelman ja tykkäsin siitäkin, mutta Vihkivesistä ehkä vielä enemmän.
Mitäs muuta ei-niin-uutta? Olen kirjoittanut raakatekstiä iltaisin. Kolme tai neljä sivua, ei mitään kummoista, mutta kirjoittanut kuitenkin. Volvoon en ole päässyt käsiksi, mutta olen ajatellut sitä ja saamaani palautetta siitä. Ehkä se ajattelu tuottaa tulosta ja kun sitten pääsen vihdoin kirjoittamaan, tiedän mitä teen. Tai että alitajuntani tietää. Toivotaan niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti