keskiviikko 27. elokuuta 2014
Tyhjää päässä
Ja tuon äskeisen aivoissa tapahtuneen vipellyksen jäljiltä olen aika tosi väsynyt ja minusta tuntuu, että Volvo on aika tosi paska. Anteeksi kielenkäyttöni. Niin kamalasti vielä työtä ja saanko minä siitä ollenkaan hyvää ja kiinnostaako se ketään ikinä. Pitääkö kaiken olla nykyään yltiöpäisen erikoista ja raflaavaa, olenko minä lopultakin vain liian sisäsiisti ja liian tylsä? Onko Volvo haaleaa pastellinsävyistä violettia, vaikka pitäisi olla kirkuvaa punaista ja myrkynvihreää ja munakoisonväristä ja kirkkaankeltaisia roiskeita päällä? Ketä kiinnostaisi ikinä tuollainen tarina? Onko se mistään kotoisin? Jos on, niin olenko minä oikea ihminen kertomaan sitä? Osaanko minä ikinä? Kannattaisiko nyt mennä nukkumaan ja lakata ajattelemasta mitään? Miksen saa istua alas heti huomenna ja kirjoittaa Volvosta sellaista, millaiseksi se ansaitsee tulla? Pystynkö ikinä kirjoittamaan Volvosta kunnollista, jos minulla ei ole kunnollista, keskeytymätöntä aikaa sille? Riittääkö Volvo? Onko se tarpeeksi? Vai onko se vain tylsä? Tarkoittaako se vääjäämättä sitä, että minäkin olen tylsä? Alkaako nyt itku ja hammasten kiristys? Osaanko minä kirjoittaa enää ollenkaan? Olenko koskaan edes osannut? Miksei linnuilla ole huulia? Miksi minun tapani kirjoittaa on sellainen, että tulee niin paljon hukkatekstiä? Miksen tiedä alussa mihin menen ja miksi? Siksi ettei se ole minun kirjoittamistani mutta ääääh.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tuttuja tunteita. Kannattaa kumminkin pitää mielessä, ettei kalasta tule lintua. Meillä kaikilla on oma tyylimme kirjoittaa, se joka tuntuu meistä parhaalta. Varmasti on ihmisiä, jotka pitävät tyyliäsi liian sisäsiistinä tai jotain muuta, mutta tärkeämpiä ovat ne, jotka innostuvat tyylistäsi.
Et voi koskaan miellyttää kaikkia lukijoita, kannattaa siis pyrkiä kiinnostamaan ensi alkuun samanmielisiä. En usko, että kirkuvanpunainen kirjoittaminen tekisi sinusta onnellista, joten sille ei kannata tuhlata aikaansa. ;)
Ehkä se on hyvä. Ehkä se on nimenomaan alitajunta liikahtamassa uuteen suuntaan, sanomassa, että nyt riittää hautominen, pitää olla epävarma ja epätoivoinen ja tempoa kaikkia ovia, viedä Volvoa eteenpäin.
Minä käyn samaa vuoropuhelua omassa päässäni - miksi edes kirjoittaa, kun maailma on yhdentekevää ja keskinkertaista tekstiä täynnä, kun minua ei kiinnosta murto-osakaan kaikesta mitä voisi lukea, onko kirjoiilla mitään merkitystä, onko niillä mitään merkitystä minulle, miksi kirjoittaisin jotain Suomalaisen alelaariin, miten sanoa se, minkä haluaa sanoa.
Huoh. Mutta eteenpäin, jälleen.
(Käsikirjoitukseen kirjoitettuja sanoja muuten kesäkuun lopun jälkeen: 0)
Ihan sama pelko Skyn kanssa. Kaiken kirjoittamiseni kanssa. Arkista, tavallista, tylsääää... Vaan kun se on se minun juttuni.
Än
Vaarna: Kiitos tsempistä! Niinhän se on, että Volvo on Volvo, eikä siitä Ferraria saa ;). Miksihän nuo riipivät epätoivon tunteet iskevät aina silloin kun ihmisparka on väsynyt ja yö hiipii nurkissa? Ehkä juuri siksi. Ei minulla vieläkään valoisa olo ole, mutta ei nyt sellaista angstia kuin eilen illalla.
Tuntematon lukija: Toivottavasti olet oikeassa - että nämä epätoivoiset hetket saavat minut muokkaamaan Volvoa tarpeeksi paljon ja oikeaan suuntaan ja tempoa niitä kaikkia ovia. Kiitos! Yritän muistaa tämän, että ehkä epävarmuus on hyvä, eikä pelkästään huono. Ja kyllä, olen miettinyt tismalleen samoja asioita kuin sinä, siitä että millä maailmassa on merkitystä - millä minun elämässäni on merkitystä. Jälkimmäisen vastauksen kyllä tiedän - kirjoittamisella. Mutta joo, eteenpäin, jälleen. Ja tsemppiä, syyskuu kun alkaa niin päästään molemmat hyvään kirjoitusvireeseen, eikö? :)
Än: Niinpä... jossain toisessa tarinassa on toinen tarina, mutta Volvo - ei sen ole tarkoitus olla raflaava ja ärhäkkä. Se on Volvo. Huokaus. Koitetaan kestää ja jaksaa ja kirjoitetaan näitä tylsiä juttujamme :). Ehkä ne eivät jonkun mielestä ole ihan niin tylsiä :)? Tsemppiä, Än!
Lähetä kommentti