Lämpötila sisällä +27, lämpötila pään sisällä +10.
Syyt alhaiseen päänsisälämpötilaan:
1. Siitepölyallergian aiheuttama yleinen väsymys, huono olo ja rikki niistetyn nenän kirvely.
2. Alhainen verensokeri. Söin kyllä jo hiukan varaslähtöä, ei auttanut.
3. En osaa kirjoittaa.
Jos kohtaa 3 eritellään hiukan, saadaan seuraavia tuloksia:
a) Olen unohtanut oman sääntöni, että huonon tekstin määrä on vakio (ts. että pelkkää hyvää ei pysty kirjoittamaan, minä ainakaan), kuvitellut, ettei se enää päde minuun. Olen ollut siksi liian varma, hiukan ylpeä. Se käy lankeemuksen edellä.
b) Olenko tosiaan niin tyhjä kuin miltä tuntuu? Pitäisikö levätä? Pitäisikö täyttää itseeni sitä, mitä ammennan kirjoittaessa? Olenko ammentanut itseni liian tyhjäksi? Pitäisikö ihan oikeasti relata nyt vähän? Vaikka onkin virkavapaa ja huono omatunto hengailusta ja lomailusta: koska ei tarvitse olla töissä, pitäisi kirjoittaa vähintään uusi kokoelma, mieluiten kaksi. Miksen voi tajuta sitä, että on sallittua ja suositeltavaa lepuuttaa välillä, kerätä voimia niiden kuluttamisen sijaan?
c) Kaiken sen tekstinviilaamisen jälkeen, mitä tänä keväänä on tehty, uusien tekstien kirjoittaminen tuntuu hankalalta.
d) En ole ihan varma, huvittaako minua juuri nyt kirjoittaa. Tästä aiheutuu runsaasti itsesyyllistämistä (katso b-kohtan työ vs. virkavapaa -maininta) ja jonkun verran pelkoa. Entä jos kirjoittaminen menee pois? Mitä minä sitten teen?
Lopputulema? Sisällä on kuuma ja minulla ei ole kovin hyvä mieli. Väsyttää. Nälättää. Itsesäälittää. Ja koska on niin upea keväilma, pitäisi tietenkin hyppiä riemusta ja onnesta aurinkoon asti. En hypi. Hyppimättömyys saa minut tuntemaan itseni jotenkin huonoksi. Jestas. Mikä ihmeen valtakunnallinen itsensäalentamispäivä?
Otan tummaa suklaata, se on melkeinsulaa, nuolen sormet puhtaiksi. Tuoksuu liha, vaikka liesituuletin on päällä. Poronpaisti on uunissa, aiheuttaa lisää kuumuutta asuntoon, mutta pakko se on paistaa kun kerran otin sen sulamaan pari päivää sitten. Parsat odottavat jääkaapissa. Etelä-Eurooppalainen illallinen tulossa: myöhään. Parsaa ja poroa. Toivottavasti se saa mielen paranemaan hiukan. Ja tieto huomisesta pyöräretkestä (jos ei sada) - tieto maanantaisista urheilumahdollisuuksista. Katsotaan. Tätä kirjoittaessa sisälämpötila on kohonnut jo 28 asteeseen.
2 kommenttia:
Perskule. Unohda tuo kolmonen. Osaat. Nyt eivät vain olosuhteet ole suotuisat. Ykköstä ja kakkosta podetaan täälläkin. Allergiat ovat ihan peestä. Minulla ei lääkitys näemmä auta nyt, sisätilavankina oleminen kylläkin, näillä helteillä harmittaa isosti enkä suostu!
Minulla kirjoitusjumiin auttaa vedessä lotraaminen. Jotenkin se avaa tiehyitä. Kaikki konkreettinen ja fyysinen auttaa myös. Pyykin silittäminen (no, hiki siinä nyt tulee), imurointi (tylsää), kirjahyllyn järjestely (se on niin täynnä, ettei sitä voi järjestää, pahemmaksi menee enkä mitään malta heittää pois), cd-levyjen selaaminen ym.
Minä koen tuota liian tyhjiin ammentamista. Silloin pitää ruokkia mieltä. Löytää kirjastosta jotakin puhuttelevaa (minä löysin Rainer Maria Rilken Kirjeitä nuorelle runoilijalle. Onko sinulle tuttu?), jos ei jaksa lukea, niin leffoja tai valokuvateoksia. Tai sitten lähteä jonnekin pois kotoa katselemaan, istumaan yksin ja seuraamaan maailmaa. Minä kaipaan juuri noita visuaalisia virikkeitä, vaikken niitä koskaan millään lailla teksteihin asti hyödyntäisikään.
Ja yksi juttu: minulla kyllä hormonit vaikuttavat valtavasti siihen, miten innovatiivinen milloinkin olen. On selkeitä tukoskausia, jolloin ei suju mikään, kaikki jumittaa ja tekisin mieli unohtaa koko juttu (myös lapset ja mies, Suomikin). Siellä ne sanat odottelevat silti.
Kirjoitit aiemmin, että lähetit kässärin maailmalle. Sekin voi nyt vaikuttaa. Sain itse hyvän neuvon: kirjoita, kirjoita. Se maailmalle anettu pärjää siellä kyllä, uutta tekstiä vain ilmoille heti, kun alkaa siltä tuntua. Itselläni tuo on toiminut yllätyksekseni loistavasti. Kävi miten kävi, jatkoa on tulossa.
Eli ole rauhassa nyt. Huomenna sitten tai ylihuomenna. :)
Voi että Katja - kiitos sanoistasi! On se luojan lykky että täällä blogimaailmassa on ihmisiä, jotka tajuavat, mistä puhe ja mistä puute. Vertaistukea - kiitos siitä!
Allergiat ovat tosiaankin peestä. Jostain syystä syöminen ja juominen laukaisevat välillä lisää reaktioita, vaikka syötävä olisi jotain ei-edes-ristiinallergisoivaa, niin kuin vaikka salmiakki ;). Onneksi poroillallinen ei aiheuttanut ylimääräisiä. Ja ehkä kotikin viilenee vähän, oli pakko nimittäin avata ikkuna, kun lämpötila oli +30.
Hyviä neuvoja nuo kirjoittamasi - fyysisyys tosiaan auttaa kirjoitusjumiin ja ammentamistarpeeseen, nyt vasta tajusin, että siitäkin voi johtua se, että suunnittelen jo kahta jumppaa maanantaille... Nyt pitäisi päästä tekemään halkoja tai pelaamaan pesäpalloa tai pesemään mattoja, luulen.
Tyhjiin ammentaminen tulee aina yllätyksenä, vaikka olen tiennyt jo pitkään, että pitäisi täyttää varastoja välillä. Silti olen ajatellut, että kyllä niissä nyt vielä riittää. Pitäisi varmaan ottaa ensi viikon tavoitteeksi se varastojen täyttäminen... Mutta joo, yritän olla rauhassa. Järki tietää, että sanat tulevat, mutta tunnepuoli pelkää. Jospa kuuntelisin järkeä ja lepuuttaisin.
Halauksia Katjalle!
Lähetä kommentti