May the Force be with you

torstai 6. toukokuuta 2010

Sekalaista solkotusta

Ollut pientä epäkuntoa maanantain jälkeen, mitä lie stressinpoistoa tai muuta, vaikken myönnä kässäriä stressanneenikaan, edes tuossa loppuvaiheessa. Olen ottanut vähän rauhallisemmin ja todennut, että eipä tässä kiire ole mihinkään, parannellaan rauhassa.

Tänään pesin ensimmäisen kerran pyykkiä pesupähkinöillä. Totesin, että jos Ruotsin hovissa pestään pesupähkinöillä, minkäkin voin ihan hyvin siirtyä pesemään esim puolet pyykeistä niillä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään ja puolittaa pesuaineen käytön.

Pyykkäämisen lisäksi tiskasin. Huomenna lähden kotipuoleen viettämään äitienpäiväviikonloppua, joten ihan hyvä, että sain tehtyä noita kotihommia vähän. Seuraavaksi ajattelin tsekata vaatekaapin sisältöä - pitäisi tehdä inventaario kevät/kesävaatteiden suhteen, jotta tiedän, mitä pitää hankkia kaupasta. Sen tiedän, että pitää hankkia uusia vaatteita, mutta elättelen toiveita, että jostain putkahtaa vaatteita, joita en muistanutkaan.

Tiistaina sain Hillokuningattarelta ihanat kädenlämmittimet (ystävät pitävät huolta hiirikäteni lämpötilasta), jotka eivät oikeasti ole kädenlämmittimet, vaan vauvojen säärystimet, luomupuuvillaa. Surffasin heti tiistai-iltana pitkin nettiä ja tilasin itselleni kahdet muutkin Babylegsit. Kunhan posti tuo ostokseni, minulla on paljon kivanvärisiä käsivarsia teepaitojen kanssa pidettäviksi :).

Sain tällä viikolla lopetettua tuon Margaret Mahyn Heriotin. Jotenkin ehkä petyin hiukan - vaikka kirjan henkilöt ovatkin pyörineet päässä kirjan lopettamisen jälkeenkin. Mutta jokin jäi puuttumaan, en tiedä mikä. Tai sitten odotukset olivat liian korkealla, sekin on mahdollista. Kun palaa lapsena ihannoimiensa kirjailijoiden pariin, voi pettyä. Nyt voisinkin sitten palata Herta Müllerin pariin - Matala maa on täynnä järjettömän nerokkaita ja hienoja novelleja. Ehkä voisin ottaa viikonlopun junalukemiseksi jotain lukematonta tuosta työpöydän pinosta, voisi olla hyvä. Hirveä tarve saada tuota lukemattomien pinoa pienemmäksi.

4 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

meidän äiti kutoi mulle pyynnöstäni tänä talvena monet irtohihat, ja jatkoi sitten irtokaulureilla. niiden kanssa on ihan ok pitää ohutta nahkarotsia jo näissä ekoissa aurinkoisissa kevätsäissä, ja alla silkkaa teepparia juurikin :)

Rooibos kirjoitti...

Kesäminkki - irtohihat rules! Justiinsa sain postissa kahdet tilaamani Babylegsit - ihanan ohuet kesäkäyttöön ja silti lämmittävät :). Talveksi pitää varmaan neuloa uusia käsistimiä, niin kuin niitä täällä meillä päin sanotaan ;).

Kesäminkki kirjoitti...

käsistimet! loistotermi, otan käyttöön heti :)

sanavahvistus on sellainen paleltuma, joka saattaisi iskeä decolté-alueelle: bostsore

Rooibos kirjoitti...

Bostsore - vau ;). Varmaan epämiellyttävä asia.

Käsistinten lisäksi käytän joskus sanaa rännystimet. Se tulee jotenkin ranteesta ja säärystimestä, en ole ihan varma ;).