May the Force be with you

maanantai 11. lokakuuta 2010

Mitä miähe mustuurest ja makkara vääryyrest ko leipä vaa on valkost

Viime aikoina on kirjoitettu kirjoittamisesta ja sillä ansaitsemisesta versus päivätyöstä monissa blogeissa monelta kantilta. Esimerkkejä voi lueskella vaikkapa täältä tai täältä. Kyllä niitä esimerkkejä löytyisi enemmänkin, mutta kun en jaksa etsiä juuri nyt, sori. Sen sijaan ajattelin pyöritellä töitä, rahaa ja kirjoittamista vähän omalta kantiltani.

Monet tämän blogin lukijoista tietävät, että suhtaudun päivätyöhön kirjoittamisen vastinparina - välttämättömänä pahana, joka häiritsee oikeaa elämää. Lukeehan tuolla sivupalkissakin, että "Rooibos käy päivätöissä ja kirjoittaa silti" (vaikkakin se on ollut viime aikoina aika vähäistä, se kirjoittaminen). Niin, työt. Eihän se nyt pelkkää ihankamaluutta kyllä ole, pakko myöntää. Jos olisi, niin en kävisi töissä, sillä en minä sentään tyhmä ole (?). Siis: töissä on hyvät puolensa.

Ensinnäkin: töistä saa palkkaa. Töistä saadulla palkalla olen mahdollistanut itselleni monta asiaa. Kaksi virkavapaata kirjoittamista varten. Kivoja lomamatkoja, joista seuraava suuntautuu Uuteen-Seelantiin Kaukomatkaajan luo. Kivan asunnon. Kuukausittaisen jumppakortin. Ja jos nyt ihan perusasioihin mennään, niin ruokaa myös. Vakautta elämään.

Toisekseen: töissä on sosiaalisia kontakteja. Minulle on suotu pari tosi kivaa työkaveria, joiden kanssa on mukavaa jakaa arki. En ole sanottavammin kärsinyt virkavapaiden aikana sosiaalisen elämän puutteesta, mutta tunnistan silti, että yksi töiden hyvä puoli on se, että siellä on seuraa.

Kirjoitettuani ylläolevat olen pohdiskellut, että tuoko on minun hintani. Se summa, jolla olen valmis hellittämään siitä, mitä oikeasti haluan tehdä. Ei, ei voi ajatella noin yksinkertaisesti. Harrastuskirjoittamisesta (inhoan tuota sanaa kun se liitetään minuun) ei makseta, joten ei ole relevanttia verrata sitä, kumpi painaa vaakakupissa enemmän, kirjoittaminen vai töiden hyvät puolet.

Olen ollut kahdella omakustanteisella virkavapaalla töistä (2007 2kk ja 2010 3,5kk) ja vaikka minulla on ollut oikein mukavaa molemmilla kerroilla, tosin ihan eri tavoilla, en silti sano, että haluaisin olla loppuelämäni tekemättä töitä. Kuitenkin, jos olisi mahdollista, jättäisin päivätyöni aika helposti. Tältä erää. Mikä ei ole mahdollista.

On siis pakko myöntää, että työt ovat tuoneet paljon hyviä asioita elämääni. Aika moni niistä hyvistä asioista liittyy rahaan. Jos taas Kreikkalaiset julkaistaisiin, saisin hätineen pari tonnia. Sillä ei eläisi kovin pitkään. Voisin kuitenkin kirjan julkaistuani hakea apurahoja - joita en todennäköisesti saisi. En siis pystyisi jättämään päivätöitäni, sillä ihan heti tuskin pääsisin siihen kauniiseen tilanteeseen, että kirjoittaisin kirjoja ja nyppisin henkeni pitimiksi rahaa muutaman kuukauden pätkä- tai osa-aikatöistä, ehkä kirjoittamisen opettamisesta (uskaltaako sitä toivoakaan?) ja satunnaisista lehtijutuista. Heh. Mikä mukava kuva, mutta taidan olla eläkeiässä, ennen kuin tuo toteutuu edes puoliksi. Ja silti haluan kirjoittaa ja julkaista - vaikka siitä ei saa kuin nimellisen korvauksen, vaikka se ei muuttaisi mitään (sillä se muuttaisi aika paljon, minussa itsessäni, minulle itselleni).

Nii-in. "Jos et pysty elättämään itseäsi kirjoittamalla, lopeta kirjoittaminen ja hanki muita töitä". "Tämän kässärin pohjalta on pakko sanoa, että älä vaan irtisanoudu päivätöistäsi". Olen ihan samaa mieltä. Tasan niin kauan, kun kyseisiä lauseita ei ole osoitettu minulle.

Ei kommentteja: