Olen palannut kustannuspaikalle - tässä kohtaa se tarkoittaa sekä kotia, että jossain määrin omaa elämää. Kävin sairastamassa kotopuolessa. Antibiootit jatkuvat vielä pitkälle ensi viikkoon, yskä on siinä vaiheessa, että keuhkoihin tuntuu tulevan pieniä, polttavia repeämiä ja hengästyn pelkästä ajattelusta, mutta ei se mitään. Kyllä se tästä. Ehkä jo ensi viikolla. Oikeasti. Ja kunhan antibiootit loppuvat ja pääsen siinä mielessä takaisin arkeen kiinni, niin keskityn kyllä ihan täysillä maitohappobakteereihin ja vitamiineihin ja monipuoliseen ruokaan. Jostain se vastustuskyky pitää rakentaa (ja mahd pian) etten nyykähdä taas parin viikon terveen jakson jälkeen sängyn pohjalle.
Sen lisäksi, että pitää rakentaa vastustuskyky, pitäisi rakentaa myös aikaa. Tiedän, että minulla on juttuja, joita stressaan ja jotka pitää hoitaa kuntoon, kävi miten kävi, mutta niiden lisäksi on muita velvollisuuksia - niitä, joista olen tilivelvollinen itselleni. Niin kuin Kreikkalaiset. Totesin edellisen postauksen kommenttilootaan, että tuntuu, ettei ole edes aikaa innostua niistä, ja se taitaa olla ihan totta. Kyllähän sitä kirjoittaa töiden jälkeenkin, jos on sen verran aikaa, että saa itsensä innostuneeksi ja sisälle tekstiin. Huomisen to do -listalla onkin, että tarkastelen kalenteriani kriittisesti ja realistisesti ja plaseeraan sinne pari ylimääräistä lomapäivää. Lomaa töistä, aikaa kirjoittamiselle.
Nyt menen nukkumaan. Aikaisin sänkyyn, jotta kykenen huomenna töihin. Aikaisin sänkyyn, jotta yön pituus kompensoi huonoa unenlaatua (lasken sen varaan, että herään yskimään). Aikaisin nukkumaan; väsyttää ihan kamalasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti