Jos en ehdi kahta asiaa peräkkäin, voin hyvin tehdä ne yhtä aikaa? Pitää vain varoa, ettei siskonmakkarakeittoa joudu näppikselle tai vesilasi kaadu koneen päälle. Muistan aikaa sitten bloganneeni otsikolla "Pc dinner", siitä otsikko. Se bloggaus tapahtui kyllä entisessä asunnossa, joten aikaa siitä on, vähintään puolitoista vuotta.
Joku voisi kysyä (ja ihan syystä), että miksi ihmeessä syön siskonmakkarasoppaa yhdeksän jälkeen illalla, ja vastaus on, että olosuhteiden pakosta. Ikävä kyllä olosuhteet eivät ole aina samaa mieltä kanssani siitä, mikä on sovelias ruokailuväli ja joskus sitkeinkään sissi ei mahda olosuhteille mitään. Joten eteläeurooppalaistyylinen illallinen siis. Ajankohdan puolesta. Tuskin ne siellä syövät siskonmakkarakeittoa ja etenkään tietokoneen ääressä. Tämä järjen riemuvoitto ruokailun muodossa kuvastaa myös melko hyvin joskus vallalle pääsevää "mitenniin joko-tai, minä haluan sekä-että" -ajattelutapaani, joka ei aina johda parhaisiin mahdollisiin lopputuloksiin. Tai no, johtaa se ihan hyviin lopputuloksiin ainakin joskus, mutta toisinaan hintakin on aika kova...
Tänään on ollut sen verran raju päivä, että kirjoittamiselle ei jää aikaa - kohta pitää mennä jo nukkumaan, jotta kykenee huomisen - aika paljon puuhaa tiedossa huomiseksikin. Eilen ja toissapäivänä olen kuitenkin kirjoittanut sängyssä yhden unisivun ja sitä aion jatkaa vastakin. Vaikkei mitään muuta, niin sivun verran jotain, ihan mitä hyvänsä, nukkumaan käydessä. Jos se ei muuta tee, niin muistuttaa ainakin siitä, miten kynää pidetään kädessä.
Ulkona tuulee hurjan kovaa, kunnon syysmyräkkä. Lehtiä lentää puista ja karkaa seuraavaan lääniin. Alan jo kallistua sängyn puoleen, ah! maata lämpimässä peiton alla ja kuunnella kuinka tuuli viuhuu ulkona. Toivottavasti saan vain unta - eilisilta meni sängyssä pyöriessä ja tänäänkin on tapahtunut niin monenlaista asiaa, alkaen siitä, että olen suututtanut yhden ihmisen pidettyäni puoliani, että ajatuksilla riittää kyllä nakerreltavaa. Ja siis mainittakoon, että normaalisti nukahdan kahden minuutin kuluttua siitä, kun laitan kirjan pois käsistä, joten parin tunnin pyöriminen sängyssä ja heräily keskellä yötä on minulle jotain todella radikaalia. No, ehkäpä olen niin väsyksissä, että unta ei tarvitse houkutella sen enempää kuin normaalistikaan.
Tajunnan tason huomaa tästä bloggauksestakin: ei mitään asiaa, ja silti tämä teksti jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vailla määränpäätä, loputtomiin... Jaarin jaarin jaarin. Armahdan teitä ja itseäni ja toivotan tähän kohtaan hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti