May the Force be with you

torstai 11. marraskuuta 2010

Elämänhallintaa

Työpäivän jälkeen kirjoitin kolme sivua raakatekstiä - ihan vaan jotain, kunhan huidoin. Sitten jumppaan, josta syksyn sairastelujen aikana jäykistynyt kroppani kiittää ja kipunoi, sitten ruokaa suuhun ja Hesarin luenta. Lopuksi taas kolme sivua raakatekstiä, kolme sivua jostain toisesta ihmisestä, jostakusta joka en ole minä, vaan joka on keski-ikäinen nainen ja jolla on teini-ikäinen poika nimeltä August. Tällaisina hetkinä kirjoittamisessa tuntuu parhaalta se, että voi mennä mihin tahansa suuntaan. Tänään se suunta oli täynnä ikkunoiden ulkopuolella olevaa pimeyttä, lämmintä keltasävyistä valoa, tummanruskeita huonekaluja, punaisia tyynyjä, kirjavuutta, lujaa arkea ja iltaa.

Ei siis Kreikkalaisia tänään, mutta kirjoittamista. Ihan oikeaa kirjoittamista. Voi miten kirjoittamisesta ja jumpassa käymisestä voikin tulla olo, kuin hallitsisi omaa elämäänsä. Kuin tekisi sille jotain. Kuin olisi itse se henkilö, joka kääntää ruoria, rattia, puhaltaa purjeet täyteen, avaa eteen uusia risteyksiä.

Eilen illalla luin sängyssä taas Sataa sivua. En ole kirjoittanut sen tehtäviä vielä, kahlannut niitä vain läpi, lukenut kirjailijoiden mietteitä kirjoittamisesta ja etenkin sen välttelemisestä. Tänä iltana jatkan. Sata sivua vaikuttaa juuri sellaiselta perusopukselta kuin ajattelinkin. Sellaiselta, johon voi aina palata ja josta saa apuja tukkoiseen oloon. Mistä tuli mieleeni, että en ole itse tehnyt muutamia vakkariharjoituksiani pitkään aikaan. Niin kuin esimerkiksi sitä, jossa listataan kymmenen asiaa ja kymmenen mahdollisimman omituista tai kuvailevaa verbiä ja yhdistetään ne pareiksi, jotka todennäköisesti eivät sovi lainkaan yhteen. Jotkut sopivat. Vaikka eivät sopisikaan, on hauskaa kirjoittaa kymmenen lausetta, joissa on tökeröitä kielikuvia - ei tarvitse olla vastuussa siitä, kun kaikki johtuu vain tehtävästä :).

Kaupungin silmät katsovat ikkunan läpi minua. Taidanpa alkaa rauhoittaa tätä iltaa kohti lukemista. Ehkä pala tummaa suklaata vielä - tänään kirjoituspöytäsuklaana on Karl Fazer Exclusive Thin Dark 70%. Ei se sijoittunut aivan kärkeen Hesarin vertailussa, mutta hyvää se on silti.

8 kommenttia:

Karenina Unska kirjoitti...

Uteliaistuin noista sanapariharjoituksistasi. Kuulostavat hauskoilta!

Minulla on tuota Maraboun Premium 70 % suklaata, mutta vaikka se tuossa testissä rökitetään, ei se nyt niin pahaa ole. Yleensä silti käyttelen Fazerin Block tummaa leivontasuklaata, joten olen ehkä suuntautunut melko vahvoihin suklaanmakuihin. Suklaata ja rooibosta, eikö se ole hyvää elämää?

Rooibos kirjoitti...

Sanapariharjoitukset ovat hauskoja - niillä saa sekä verrytettyä kieltä (siis kirjoitettua, ei sitä suussa olevaa) että poistettua ajatusta, että kaiken kirjoitetun pitäisi olla hienoa: jos viimeiseksi jää jäljelle sanat "pöytä" ja "maatua" niin ei niistä kauhean erikoista lausetta tule - pöytä maatuu on ihan tavallinen asia ;). Ainakin jos on kyse jonnekin puskiin hylätystä pöydästä... Ja kyllä, rooibosta ja hiukka tummaa suklaata ja hyvä elämä on paljon lähempänä.

Karenina Unska kirjoitti...

Kuinka ollakaan, luin vastaustasi tummalla suklaalla päällystetty keksi ja rooiboskuppi kädessäni.

Entäs tämä: "He istuivat puhumattomina aamiaisensa ääressä jo kolmatta päivää, ja pöydän jalat olivat jo alkaneet maatua."

Oli miten oli, virkistävä sanaleikki!

Rooibos kirjoitti...

Unska: ihan mahtava kuva maatuvista pöydänjaloista! Vau. Tosirakkaus odottaa - ne olivat ensimmäiset sanat, jotka tuosta mielikuvasta tuli mieleen :).

Juotko maustamatonta vai maustettua rooibosta?

Karenina Unska kirjoitti...

Pidän kovasti monista rooibos-laaduista: irtonaisena myytävistä rooibos-juomista mm. Aavikkokerma on ihanaa. Mutta toisaalta, ihan maustamaton luomurooibos maistuu myös.

Toimii muuten myös jääteenä - monipuolinen juoma siis kertakaikkiaan.

Rooibos kirjoitti...

Ehdottoman monipuolinen juoma tosiaan! Itse en tykkää tuosta aavikkokerma-rooiboksesta (en pidä kerma- enkä vanilja-aromeista teessä), mutta maustamaton on hyvää ja kuten sivupalkista näkee, kaikki sitrusmaustettu toimii :).

Karenina Unska kirjoitti...

Oletko maistanut sitä appelsiinilla maustettua luomurooibosta? Jääteessä tietysti kaikki sitrusaromit ovat erityisen omiaan :)

Rooibos kirjoitti...

Joo, appelsiinirooibokset on suosikkeja. Selaapa blogiani niin alas, että löydät oikeasta sivupalkista Top5-teet :). Pitäisi varmaan perustaa ihan oma kategoria appelsiinirooiboksille ;).