May the Force be with you

lauantai 6. marraskuuta 2010

Väsynyttä menoa

Aloitin viikonloppuni kokkaamalla karitsan jauhelihalla täytettyjä munakoisorullia. Ah ja voi ja uh. Söin varhaisen lounaan (siis lauantailounaaksi varhaisen) ja nyt maha on niin täynnä, että silmät menevät väkisin kiinni. Hetki on aikaa tasoitella mahaa ennen kuin lähden messukeskukseen katsomaan, mitä SkiExposta löytyy tänä vuonna. SkiExpon jälkeen toivon että ehdin sekä kirjoittaa että ottaa pienet päikkärit ennen illan rientoja.

Huomiselle ei ole suunnitelmia - tai on sen verran, että kaikki sisältää etuliitteen "jos jaksan". Jos jaksan, aloitan velvollisuuskirjoitusta - kymmenen sivua pitäisi pusata ja deadline lähestyy uhkaavasti. Ei siinä kymmenessä sivussa muuta, mutta kun joutuu käyttämään aivojaan ;). Jos jaksan, luen jotain keskeneräistä kirjaa. Jos jaksan, käyn pitkällä kävelyllä. Jos jaksan, tiskaan ja siivoan keittiön. Pyykinpesun edessä ei ole "jos jaksan" -määrettä, se täytyy tehdä joka tapauksessa. Niin ja kirjoittaminen - ehkä sitäkin. Edes hiukan raakatekstiä. Tällä hetkellä olo on munakoisokääryleiden jäljiltä niin veltto, etten pysty ajattelemaan mitään muuta kuin ihan pieniä unia.

3 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

´Minä rakastan kaikenmaailman munakoisorullia! Tarkempaa ohjetta et sitten halunnut laittaa esille...

Rooibos kirjoitti...

Leena Lumi, tässä tulee:

Viipaloi 2-3 kolme munakoisoa pituussuuntaan noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä (en kyllä aika itketä, en jaksa). Paista pannulla molemmin puolin tai uunissa leivinpaperin päällä pehmeiksi, siis sen verran kypsiksi, että voi kääriä rullalle.

Täyte: 400g lampaan jauhelihaa (nautakin käy, jos lammasta ei saatavilla). paljon persiljaa tai silopersiljaa, basilikaa myös. Mustapippuria, suolaa, 1 tai 1,5 tl jauhettua jeeraa. Pari ruokalusikallista creme fraichea. 1-2 dl parmesania raasteena.

Paista siis munakoisot, tee täyte sekoittamalla aineet keskenään, tee täytteestä pötkelöitä ja laita pötkelö kypsän munakoisoviipaleen leveään päähän, kierrä munakoiso rullalle pötkelön ympärille. Laita vuokaan tai reunalliselle uunipellille saumakohta alaspäin. Paista pötkelöt uunissa suunnilleen 200 asteessa kunnes näyttävät kivoilta eli kunnes jauhelihamassa kypsää. Nam :).

Leena Lumi kirjoitti...

Kiitos, Roobois! Tätä täytyy kokeilla. Olen aivan muankosiohullu.

Lueppa kirja Taivaallinen munakoiso. Varmaankin paras, ehkä ainoa, suomeksi julkaistu ruokakirja munakoisosta.