Menisin

Tänään meillä asuu väsymys ja alakulo. Siirrän sitä sivuun ja ajattelen lihasten raukeutta ja tekstiä, jonka lukemista aion jatkaa. Illat ovat valoisia ja kun menen ajoissa nukkumaan, makaan valkeassa ja mietin miten kukaan voi nukkua kun on niin kirkasta. Se ei päde aamuihin, silloin voisin nukkua pitempään. Taivas on haalea ja niin olen minäkin. Haalea ja vähän surkea ja taistelen itseäni pahasta mielestä pinnalle. Edes niin, että seison siinä vain kaulaan asti, enkä niin, että vain hiukset nousevat pintaan. Piirongin päällä on sydän ja kaksi lintua. Sydämestä, ilolla, nautiskellen, suoraan fyysisestä minusta ja vereslihasta, ja linnut päälle, kevyenä kuin lintu. Sillä tavalla pitäisi kirjoittaa.

Kaiho, haikeus ja hitaat sanat nyt kun vihdoin pysähdyn päivän lepatuksesta. Miten on karvaita värejä ja kirkkaita värejä samassa matossa, miten se karvas puu on niin suuri ja varjostaa niin paljon. Menisin nukkumaan vaahteran latvan viileään pöyheään syliin jos menisin.