Yhdeksän

En jaksanut kirjoittaa eilen. Yritän huomenaamulla ennen kuin pitää ottaa taas vastaan elämän raadollisuutta. Ehkä aamuhetki on hyvä. Ehkä kirjoittaminen auttaa.

Sää on vääränlaista. Pelkään, että kun se normalisoituu, koska niin väistämättä käy, se tuo mukanaan jotain väistämätöntä.

Tein googlen kuvahaun sanalla "suru", koska halusin nähdä kuinka kuvat sen kuvaavat. Haun tulokset olivat jotain ihan muuta kuin olin kuvitellut. Paljasrintaista mangaa. Ei ihan sitä, mitä etsin.

Väsyttää, mutta ei nyt vielä nukkumaan. Huomenaamulla saan nukkua vähän pitempään kuin normaalisti arkena. Ja kuitenkin väsyttää, kun herää, joten ei vielä nukkumaan. Sitäpaitsi pyykkikone murisee vielä.

Tänään Hesarissa oli arvostelu Henni Kitin Elävän näköiset -romaanista. En lukenut siitä kuin ihan vähän alkua ja ihan vähän loppua, koska Elävän näköiset on tuossa kyynärpääni vieressä, enkä halua spoilata sitä. Vähästä lukemisestani ymmärsin sen verran, että arvostelu oli kiittävä.

Haluaisin olla kehdossa tai riippukeinussa tai rattaissa. Olisi tasainen liike ja saisi nukahtaa siihen. Joku toinen huolehtisi asioista. Huomenaamulla olen taas jaksavampi.

Sitäpaitsi menkää luovuttamaan verta. Veripalvelun etusivulta näkee, mikä veritilanne on. Jos kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, niin menkää luovuttamaan silti. Sokkona. Ei mene hukkaan. Koskaan.

Yritän miettiä jotain hyvää luettavaa. Minulla on taas niin monta kirjaa kesken, että pahaa tekee. Kaikkia en ole edes maininnut tuolla sivupalkissa. Tänään vapautin kirjoja lähikirjaston kirjanvaihtopisteeseen. Kai viisi. Enempää ei mahtunut palautusten kanssa samaan kassiin. Odottavia on vielä kahdeksan.

En ole avannut kaihtimia tänään. Pitäisi sytyttää valoja, että näkee.