En jaksa kirjoittaa tänään. Nukuttaa. Huomennakaan en kirjoita, koko ilta menee ratsastustunnilla. Ehkä sitten torstaina.
Yhdeksän tuntia töissä. Jotkut asiat palaavat: hermostunut olo rinnassa, tunne siitä, että sydän ei rauhoitu leposykkeeseen tai edes normaaliin työpäivän aikana. Märät kainalot. Virkavapaalla pärjäsin Rexonalla, huomenna koitan ehtiä apteekkiin ostamaan vähän tujumpia aineita. Tiesinhän minä, ettei tämä alku ole varsinaista lepolomaa; kyllä se siitä. Anoin jo joulun välipäivät lomaksi - puolitoista viikkoa vapaata - siinä ehtii joulun viettämisen lisäksi jo kirjoittaakin vähän.
Töiden jälkeen kävin viinilasillisella ystävän kanssa. Ravintolassa tuoksui ruoka, punkku maistui ja oli helpottavaa purkaa tunnelmia. Oli oikeasti tosi mukavaa. Juteltiin kirjoittamisestakin ja se tuntui hyvältä, toi oikean elämän taas lähelle virkatyön pimennosta.
Nukuttaa. En ole pedannut sänkyä pariin päivään - tämäkin on tuttua, se, että sängyn ehtii pedata vain viikonloppuaamuina.
Vähän on nyt latistettu olo. Niin kuin joku olisi taputtanut päähän liian lujasti. No, kyllä se siitä, kunhan tähän tottuu. Huomenna on ratsastus ja torstaina itsenäisyyspäivä. Sitäpaitsi, onhan minulla vielä tämä uho: eivät ne minua saa. Ja ikävä. Ikävä Zeetaa, Epsilonia ja Eetaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti