Täällä ollaan, valmistamassa siirtymistä takaisin normaalielämään. Virkavapaa oli ja meni, autuaalliset kahdeksan viikkoa, ja nyt on tarkoitus siirtyä takaisin siihen, mitä oli ennen virkavapaata: on Rooibos, joka käy töissä ja kirjoittaa.
Olen valmistautunut paluuseen juomalla eilen runsain määrin viinaa. Armollisesti krapula jätti minut väliin jakaessaan tämän sunnuntain päävoittoja, joten olen silittänyt, pessyt koneellisen pyykkiä, käynyt ulkona tassuttelemassa ja syönyt siskon luona runsaan ja epäterveellisen krapulapäiväaterian. Viime yönä, kun kävelimme baarista kotiin, oli aivan täydellinen keli. Seurueen muut kolme ihmistä kirosivat kovaa tuulta ja vaakasuorassa pyryttävää lunta, mutta minusta sää oli ihana. Kaikki oli niin kovin nättiä lumipyryn keskellä. Harmi, että tänään on plusasteita ja ulkona kuuluu lorina, kun loska tiivistyy vedeksi. Olisin niin mielelläni ottanut talven.
Äsken huomasin, mitä Zeetaan pitää vielä lisätä ja seuraavaksi käyn sen kimppuun. Sitten silitän lisää ja katson telkkaria. Tiskaan jos viitsin, en jos en viitsi. Yritän pysyä positiivisesti asennoituneena ja keskittyä niihin kivoihin asioihin, mitä töiden jatkuminen tuo tullessaan. Sitäpaitsi onhan minulla illat, jolloin voin käydä jumpassa, lähikuppilassa, nauttia kotona olemisesta, laittaa ruokaa... ja kirjoittaa.
ps. mikäli tänne eksyy uusia tuttavuuksia, tervetuloa, ja käykää toki vilkaisemassa entistä elämääni, löytyy linkkilistalta ylimmäisenä.
2 kommenttia:
vaihdoin paikkaa kanssasi! koita kestaa, olen kanssasi kaukaa.
Kiva kun seurasit :)
Lähetä kommentti