Kaikkein helpointa on olla tomera silloin kun on käymässä nukkumaan. Sitä istuu sängylle ja pujottaa jalat peiton alle ja ajattelee kaikenlaista, kuten että huomenna tiskaan. Mönkii kokonaan peiton alle - huomenna tiskauksen lisäksi imuroin - painaa pään tyynyyn ja nautiskelee pehmeästä olosta - huomenna myös kirjoitan paljon - laittaa valot pois ja kääntyy nukahtamisasentoon mahalleen - ja kokkaan hyvää ruokaa, pyykkään ja luen kirjaa. Sitten sitä nukahtaa autuaalliseen uneen ja seuraava päivä saapuu ihan yhtä kiireisenä, väsyneenä, laiskana ja aivokuolleena kuin edellinenkin. Edellisen illan hyvät suunnitelmat tuntuvat naiiveilta ja kuolleina syntyneiltä, sellaisilta, jotka pitäisi haudata hiljaisuudessa ja pitää muistotilaisuus sohvalla viltin alla television edessä.
Siitä on nyt kaksi viikkoa, kun tomeruus ei ollut kuolleena syntynyttä. Ei minusta ole patalaiskaa lusmua kuoriutunut, mutta olosuhteet eivät vain ole puolellani. Kun ei ole sitä aikaa. Jos tulee töistä ja ruokakaupasta kuuden aikaan, kurmaisee kaurapuuroa ja juoksee jumppaan seitsemäksi, tulee kotiin kahdeksan jälkeen ja käy suihkussa, niin sitten kello on puoli yhdeksän ja kaikki arjen askareet ovat tekemättä: tiskaus, silitys, pyykinpesu, imurointi, joulukoristeiden kaivaminen esiin, kuivan pyykin viikkaaminen pois telineeltä... Kuka siinä ehtii enää kirjoittaa, jos aikoo mennä seuraavana päivänä silitetyssä tai edes puhtaassa paidassa töihin?
Onneksi tylsää virkatyötä tekevällä ihmisellä on olemassa viikonloppu-niminen autuus. Kaksi kokonaista päivää. Jotka kuluvat niin helposti kaikkeen tosi keskeiseen, kuten shoppailu (hei, joululahjatkin pitäisi ostaa!), päiväunet (nukkua pitää, kun viikolla ei ehdi), virkistäytyminen (siis hei, ei voi olla kiellettyä käydä kerran kuussa baarissa) ja telkkarin katselu (pitää voida rentoutua aivottomien ohjelmien parissa).
Entä jos saisin toiveen? Niin kuin se pikkupoika, jonka tapasin keskiviikkona ja joka oli nähnyt tähdenlennon ja kertoi kaikille tapaamilleen ihmisille, että oli toivonut leluja, lisää leluja ja oman hamsterin. Tähtitoiveitahan ei saa kertoa toivomisen jälkeen, mutta ei kai haittaa, jos kerron toiveeni ennen kuin näen sen lentävän tähden? Toivoisin nimittäin pystyväni keskittymään oikeasti tärkeisiin asioihin turhuuksien sijasta.
(Paitsi etten voi muuttaa tähtitoivettani - olen vuosikausia toivonut samaa asiaa, ja jos seuraavan kerran jätän toivomatta, se on ehkä ratkaiseva virhe. Eli minun täytyy ihan itse vaan keskittyä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin ja ottaa itseäni niskasta kiinni, eikä toivoa, että jostain tulisi deus ex machina ja tekisi minusta tehokkaan. Niin minä vähän epäilinkin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti